Uusi alku

Elämässä aina silloin tällöin tulee tilanteita, milloin aletaan napittamaan uutta paitaa päälle. 

Joskus se vanha paita ei vain enää sovi päälle, navan kohdalla oleva nappi on pingotuksissa ja napa nöyhtä pilkottaa napin välistä pöyhkeästi. 

Tai sitten kainalot ovat vain kuluneet puhki tai sieltä erittynyt urea on värjännyt kainalon seudun kellertäväksi.  

Näissä hetkissä minulta vaatekaapista mystisesti vain häviää ne hyvät rakkaat paidat ja siellä roikkuu ihan vieraita pelottavia paitoja. Joiden kanssa minulla ei ole muodostunut minkäänlaista suhdetta. Me emme ole vielä kokeneet mitään yhdessä, en tiedä uskallanko luottaa näihin vieraisiin paitoihin. Tuska meinaa vallata mielen, kun nuo rakkaat paidat, joiden kanssa olemme niin monta asiaa yhdessä kokeneet, niitä ei enää ole. 

Joskus näet valonpilkahduksen, tuttu paidan kuosi pilkistää jostain kaapin pohjalta. Salaa kaivat sen sieltä esiin. Tarkoituksena jemmata se työ laukkuun seuraavaa reissua varten. Pettymys on käsin kosketeltava kun paljastuu, että tuo paita on raiskattu pieniksi paloiksi - siivous räteiksi, miksi juuri tämä. Meillä olisi vielä ollut monia mahdollisuuksia, monia yhteisiä arkipäiviä. 

Olen pohtinut tätä dilemaa ja olen tehnyt syvän psykologisen päätelmän. En olekaan kiintynyt noihin paitoihin, vaan yritän siirtää väistämätöntä tapahtuvaksi - shoppailua, tuota tuonelan esikartano kokemusta, kauppaa. 

Tähän negatiiviseen tunteeseen on varmaankin kaksi pää syytä. 

Ensinnäkin en pidä tärkeänä ja järkevänä käyttää hiellä ja stressillä ansaitsemia rahojemme omiin vaatteisiini. Olisin ihan okay, kulkiessani niissä teininä äitini ostamissa college housuissa. 

Toinen hyvin syvä psykologinen ongelma piilee lapsuudessa. Olin lapsena hyvin - siis hyvin runsas kooltani. Kaurapuuro voilla, sokerilla ja muilla höysteillä saman aikaisesti oli vain niin hyvää. Valitettavasti geneettinen pituuskasvuni ei vastannut 30cm vuodessa pituuskasvua, mitä annos kokoni olisivat edellyttäneet. Siksi pituuskasvu nuljahti leveys kasvuksi. 

Minulle on ostettu vaatteet miesten puolelta Lapuan Halpa-Hallista jo alaluokilta saakka. Vyötäröltä löytyi sopivat jamekset sieltä keski-ikäisten setien seasta, toki pultussa oli kasvunvaraa n. 80cm. Mutta se hoitui helposti isän saksilla. 

Muistan tapauksen kun olimme pakotettuja lähtemään joihinkin juhliin. Minulle oli hankittu jälleen kauluspaita miesten osastolta, koska napaa ei olisi mitenkään muuten saatu peittoon. Lapsille ei vain ollut vaatteisiin varattu riittävästi kangasta. Pukeutuessani paidan helma ei sopinut jo muutenkin niin täysiin housuihini. Kangasta oli varmaan n. 2metriä ylimääräistä. Ratkaisu ongelmaan löytyi taas isäni saksilla, lattialle tippui päältäni ylimääräinen kangaspakka. 

Nyt olen taas tilanteessa, että pelkään kotia menoa. Nyt rouva Stonella saattaa olla suunnitelmissa huijata minut sovituskoppiin. En tahdo sinne, siellä on ahdasta ja hikisen nihkeää - ne uudet vaatteet kiristää. 

Joskus taas löytyy meille pulleille pojillekin sopivia vaatteita, se on riemun päivä. Sitä voisi jopa juhlia donitsilla. Silloin yleensä myyjäkin on tyytyväinen, koska matkaan saattaa lähteä kyseistä tuoteta sen kaikissa väreissä 3-5 housut täysin samalla mallilla. 

Viimeviikon retkeltä palattuani kotiin, minua odottikin yllätys. Rouva oli käynyt hakemassa minulle kaupasta uusia housuja. Ihana ajatus, joka toki johti minut toiseen ongelmaan. 

Olin ilmeisesti viikon matkallani innostunut syömään hieman ylimääräistä, nimittäin kotona odottaneet uudet housut - ne olivat hieman tiukkoja. Selitä nyt tämä tilanne rouvalle jotenkin uskottavasti?

Marcus Stone 

Kuulemisen tilaan karmit kaulassa, Anteeksi

Elämä on vienyt taas pitkään isolla loikalla eteenpäin. Näitä odottamisen hetkiä lentokentillä on viimeistenkin kuukausien aikana ollut runsaasti, mutta kynä on ollut sen verran tupessa kaiken muun tekemisen kanssa, että ei ole irronnut rakkaille faneillemme juuri mitään. Pahaapa pelkään, että ne kaikki 7-10 uskollista faniamme ovat jo siirtyneet seuraamaan trendikkäästi kakku- ja leipomis blokeja.  

Rouva jo avioliittomme hyvin varhaisessa vaiheessa kehoiti minua pysymään kaukana keskusteluista ihmisten kanssa, jotka haluavat purkaa tuntojaan tai selvittää elämänsä ongelmia puhumalla. Aiheutan kuulemma vastapuolelle a. hermoromahduksen tai b. väkivaltareaktion.
No näillä ohjeilla olen pysytellyt ihmissuhteissa enemmän toiminnan puolella, jättäen nuo tunteet rouvalle ja ruotsalaisille miespuolisille kukkakauppiaille.

No tässä viimesyksynä jotenkin eksyin ulos itselleni osoitetusta toiminta-alueesta.
Olen tässä vuosien varrella seurannut etäältä erästä organisaatiota. Nyt kun olemme seuranneet Suomen uutisointia, toivon todella että siitä maasta jää edes yksi pystyyn, joka lopuksi pystyy sammuttamaan valot ja laittamaan ovet pönkälle. Jos uutisia on uskominen. Suomen loppu on lähellä, jos lumi ei sitä maata hautaa. Onnistutaan se hautamaan uskomattomalla määrällä synkkyyttä ja epätoivoa, kaikki on mennyttä. Mitähän jos kattois taivaalle, siellä se aurinko kuitenkin paistaa.
Näiden Suomen synkkien kuoloniskujen seurauksena tämä kyseinen organisaatio oli käynyt läpi kuolontaistelun ja valitettavasti osa väestä joutui hakemaan uusia töitä maailmalta. Luonnollisesti prosessi oli ollut kuluttava ja rankka siihen mukaan joutuneille. Viisas johto tässä organisaatiossa tarjosi henkilöstölle ammattimaisen olkapään, kuulemisen tilan missä oli oikein ammatti psykopaatti kuuntelemassa miltä kustakin tuntuu. Tämä kaikki oli oikein hyvä ja kuten pitääkin, mutta sitten se…
En tänä päivänäkään oikein ymmärrä miten minä sinne päädyin, asian sen kummemmin minua koskettamatta olin menossa sinne tapaamaan kavereita. Sisään astuessani tajusin astuneeni juuri sinne, mitä olen viimeiset 20 vuotta koittanut välttää.
Siellä oli porukka ringissä, Buddaa muistuttava Helvetin Enkeleiden prospect jäsen johti keskustelua kevyellä suhisevalla puheellaan, kaivamassa esiin sitä miltä tuntuu, ääneen sanottua tunnetta jäätiin kuulemaan.

Taustalla minulla tähän sisään tuloon oli n. 50 tuntia lähes yhtäjaksoista työtä parin lentoa ja täysin erikäsitys mihin olin menossa. Sisään astuessaan tuo suhiseva pitkätukkainen pääkallo koruilla koristeltu Budda loi skannaavan katseensa minuun ja kysyi kuka minä olen ja mitä minä siellä teen. Vastaukseni sisältö oli ehkä oikea, mutta sanat eivät tulleet ihan oikeassa järjestyksessä / tavalla tälle kuulemisen tilan rakentajalle. En nimittäin ollut enää siinä kohtaa ihan varma kuka minä oikeasti olen ja kaikkein vähiten minä tiesin mitä minä siellä tein, todellinen tunteiden tulkki?
Hetken jo luulin, että tuo Helvetin Enkeleiden jäsennyyttä hakenut, maailmaa parantava Jopo kuski heittää minut niska persaus otteella käytävään ja saan lähteä kotia koppaan maata, mutta ilmeisesti Buddalaisuudesta nouseva väkivallattomuus esti häntä ja sain jäädä kuulemisen tilaan kuulemaan miltä minusta tuntuu.
Seuraavana aamuna aloitimme skannaamaan päästä varpaisiin miltä tuntuu, mulla oli vain ähky kun olin syönyt ahneuksissani liian tuhdin aamupalan hotellin pöydästä.
Selvisin joukon perällä norkoillen kunnialla kaffi paussiin saakka, mutta voi ei sitten mä tein taas mokan. Mulla kun on tämä leipätyökin tehtävänä, ei ehdi pelkästään kuunnella oman maksan tuntoja. Siinä kaffi paussilla menin vastaamaan yhden asiakkaan puheluun ja eihän se asiakas tajunnut, että siellä on itse Enkeleiden vara Budda mulle rakentanut kuulemisen tilan, missä jäädään porukalla kuulemaan miltä tuntuu. Puhelun loputtua kun yritin hivuttautua kuulemisen rinkiin takaisin, vaikka Buddallamme oli silmät kiinni kuullakseen tunnot paremmin. Jostain se sai kuitenkin vibat, että ongelma potilas on liittynyt rinkiin.
Mä luulen, että mä saisin kevyemmän palautteen täällä Saudeissa viranomaisilta murhasta kuin mitä mä sain tästä katalasta ja halveksuttavasta teostani, vastata nyt puhelimeen ja myöhästyä kuulemisesta.
Sen palautteen jälkeen jos ammatti Buddamme olisi multa kysynyt miltä tuntuu, silloin olisin osannut kertoa, se olisi ollut raivon tunne. Onneksi isä aikoinaan kasvatti, että joskus on viisautta olla hiljaa.

Tuon kuulemisen piiri oli varmasti monille kavereilleni oikein tärkeä ja tarpeen.
Kiitän Jumalaani, että kaikki maailmassa eivät ole samanlaisia kuin minä. Olen myös siitä kiitollinen, että minun ei tarvitse tunnustella niitä maksani tuntoja ja silti saan olla yksi ihminen tässä maailmassa.

Tuo retkeni myös vahvisti minulle taas sen, että minulla on hyvin viisas vaimo. Jo alkujen alussa minulta on rajattu ulos nämä tunne puolen jutut. Olen koittanut viimevuodet opetalla näitä tunteita keskittyen positiivisiin ja iloisiin. Mä mieluummin koitan elää elämäni pieni virne naamalla vaikka se olisikin joskus hulluutta. Ei se normaalia ole sekään, että naama on aina mutturalla. Kummallakin meistä on silloin ongelma, mutta mulla on hauskempaa ;)

Marcus Stone

Nykyajan nuoret

Hyvät uskolliset fanimme. Kuten olette ehkä huomanneet, olemme viimeaikoina keskittyneet parantamaan Suomen kilpailukykyä keskimäärin 5% verran. Olemme myös lisänneet vientiteollisuuden kiinnostavuutta, lähinnä omien kommellustemme kautta. Nyt kun näyttää siltä, että kansakuntamme menee tällä työntöavulla ehkä parikin viikkoa eteenpäin, on aika jälleen alkaa dokumentoimaan.

 

Näin syntymäpäivänä on ollut mainio tilaisuus miettiä mistä kaikesta nykyiset nuoret ja tulevat sukupolvet jäävät paitsi. Tässä TOP 5 lista:

 

1. Jäinen suoja lumesta valmistettu pallo lingottuna piukkaan Lee farkulla verhottuun pakaraan.

• Global warming, ei ole enää lunta.
• Kämmenen kupille asettavien lihaksien surkastuminen ja peukaloiden peliohjainta käyttävien lihasten ylikehittyminen.

 2. Polkupyörällä penkkaan ajaminen ja elämän vilahtaminen filminauhana silmissä kun lentää sarvien yli.

• Global warming, ei ole enää lunta.
• Ja jos on lunta niin ei voi ajaa pyörällä kun on liukasta vaan isi/äiti ottaa talveksi vuorotteluvapaata että voi kuljettaa kouluun.

 3. PV Suzukin männän imupuolen helman lyhentäminen ja pettyminen kuinka vähän se vaikuttikaan huippunopeuteen.

• Kiinalaisessa skootterissa on muovista valetut sylinterit joita ei saa auki.
• Mopoauton virityssarja sisältää liekkitarrat ja 9:n tuuman subbarin.

4. Mennä aamulla montulle uimaan ja tulla illalla pois.

• Montulla on sinilevää ja järvisyyhyä.
• Vesi on kylmää.
• Rannalla ei ole uinninvalvojaa tsunamin/alligaattorin varalta.

 5. Mättää silmät väärinpäin maailman parasta kouluruokaa; ryynipuuroa, kiisseliä ja puolen kilon klönttiä maksamakkaraa.

• Liian kallista.
• Maksamakkarassa on nitriittiä, glutamaattia ja selluliittiä. Ja ei voi tietää onko kosher teurastettu.
• Kiisselissä on aspartaamia.
• Puuro ei ole luomua ja ohra ei ole välttämättä ollut onnellista.

 

Mutta niin ne ajat muuttuu. Ja nämä nuoret päivittelevät todennäköisesti seuraajistaan, että eivät osaa edes Instaa päivittää minuutin välein.

 

Kunnioittavasti,

 

Michael