torstai 28. tammikuuta 2016

Kuulemisen tilaan karmit kaulassa, Anteeksi


Elämä on vienyt taas pitkään isolla loikalla eteenpäin. Näitä odottamisen hetkiä lentokentillä on viimeistenkin kuukausien aikana ollut runsaasti, mutta kynä on ollut sen verran tupessa kaiken muun tekemisen kanssa, että ei ole irronnut rakkaille faneillemme juuri mitään. Pahaapa pelkään, että ne kaikki 7-10 uskollista faniamme ovat jo siirtyneet seuraamaan trendikkäästi kakku- ja leipomis blokeja.  

Rouva jo avioliittomme hyvin varhaisessa vaiheessa kehoiti minua pysymään kaukana keskusteluista ihmisten kanssa, jotka haluavat purkaa tuntojaan tai selvittää elämänsä ongelmia puhumalla. Aiheutan kuulemma vastapuolelle a. hermoromahduksen tai b. väkivaltareaktion.
No näillä ohjeilla olen pysytellyt ihmissuhteissa enemmän toiminnan puolella, jättäen nuo tunteet rouvalle ja ruotsalaisille miespuolisille kukkakauppiaille.

No tässä viimesyksynä jotenkin eksyin ulos itselleni osoitetusta toiminta-alueesta.
Olen tässä vuosien varrella seurannut etäältä erästä organisaatiota. Nyt kun olemme seuranneet Suomen uutisointia, toivon todella että siitä maasta jää edes yksi pystyyn, joka lopuksi pystyy sammuttamaan valot ja laittamaan ovet pönkälle. Jos uutisia on uskominen. Suomen loppu on lähellä, jos lumi ei sitä maata hautaa. Onnistutaan se hautamaan uskomattomalla määrällä synkkyyttä ja epätoivoa, kaikki on mennyttä. Mitähän jos kattois taivaalle, siellä se aurinko kuitenkin paistaa.
Näiden Suomen synkkien kuoloniskujen seurauksena tämä kyseinen organisaatio oli käynyt läpi kuolontaistelun ja valitettavasti osa väestä joutui hakemaan uusia töitä maailmalta. Luonnollisesti prosessi oli ollut kuluttava ja rankka siihen mukaan joutuneille. Viisas johto tässä organisaatiossa tarjosi henkilöstölle ammattimaisen olkapään, kuulemisen tilan missä oli oikein ammatti psykopaatti kuuntelemassa miltä kustakin tuntuu. Tämä kaikki oli oikein hyvä ja kuten pitääkin, mutta sitten se…
En tänä päivänäkään oikein ymmärrä miten minä sinne päädyin, asian sen kummemmin minua koskettamatta olin menossa sinne tapaamaan kavereita. Sisään astuessani tajusin astuneeni juuri sinne, mitä olen viimeiset 20 vuotta koittanut välttää.
Siellä oli porukka ringissä, Buddaa muistuttava Helvetin Enkeleiden prospect jäsen johti keskustelua kevyellä suhisevalla puheellaan, kaivamassa esiin sitä miltä tuntuu, ääneen sanottua tunnetta jäätiin kuulemaan.

Taustalla minulla tähän sisään tuloon oli n. 50 tuntia lähes yhtäjaksoista työtä parin lentoa ja täysin erikäsitys mihin olin menossa. Sisään astuessaan tuo suhiseva pitkätukkainen pääkallo koruilla koristeltu Budda loi skannaavan katseensa minuun ja kysyi kuka minä olen ja mitä minä siellä teen. Vastaukseni sisältö oli ehkä oikea, mutta sanat eivät tulleet ihan oikeassa järjestyksessä / tavalla tälle kuulemisen tilan rakentajalle. En nimittäin ollut enää siinä kohtaa ihan varma kuka minä oikeasti olen ja kaikkein vähiten minä tiesin mitä minä siellä tein, todellinen tunteiden tulkki?
Hetken jo luulin, että tuo Helvetin Enkeleiden jäsennyyttä hakenut, maailmaa parantava Jopo kuski heittää minut niska persaus otteella käytävään ja saan lähteä kotia koppaan maata, mutta ilmeisesti Buddalaisuudesta nouseva väkivallattomuus esti häntä ja sain jäädä kuulemisen tilaan kuulemaan miltä minusta tuntuu.
Seuraavana aamuna aloitimme skannaamaan päästä varpaisiin miltä tuntuu, mulla oli vain ähky kun olin syönyt ahneuksissani liian tuhdin aamupalan hotellin pöydästä.
Selvisin joukon perällä norkoillen kunnialla kaffi paussiin saakka, mutta voi ei sitten mä tein taas mokan. Mulla kun on tämä leipätyökin tehtävänä, ei ehdi pelkästään kuunnella oman maksan tuntoja. Siinä kaffi paussilla menin vastaamaan yhden asiakkaan puheluun ja eihän se asiakas tajunnut, että siellä on itse Enkeleiden vara Budda mulle rakentanut kuulemisen tilan, missä jäädään porukalla kuulemaan miltä tuntuu. Puhelun loputtua kun yritin hivuttautua kuulemisen rinkiin takaisin, vaikka Buddallamme oli silmät kiinni kuullakseen tunnot paremmin. Jostain se sai kuitenkin vibat, että ongelma potilas on liittynyt rinkiin.
Mä luulen, että mä saisin kevyemmän palautteen täällä Saudeissa viranomaisilta murhasta kuin mitä mä sain tästä katalasta ja halveksuttavasta teostani, vastata nyt puhelimeen ja myöhästyä kuulemisesta.
Sen palautteen jälkeen jos ammatti Buddamme olisi multa kysynyt miltä tuntuu, silloin olisin osannut kertoa, se olisi ollut raivon tunne. Onneksi isä aikoinaan kasvatti, että joskus on viisautta olla hiljaa.

Tuon kuulemisen piiri oli varmasti monille kavereilleni oikein tärkeä ja tarpeen.
Kiitän Jumalaani, että kaikki maailmassa eivät ole samanlaisia kuin minä. Olen myös siitä kiitollinen, että minun ei tarvitse tunnustella niitä maksani tuntoja ja silti saan olla yksi ihminen tässä maailmassa.

Tuo retkeni myös vahvisti minulle taas sen, että minulla on hyvin viisas vaimo. Jo alkujen alussa minulta on rajattu ulos nämä tunne puolen jutut. Olen koittanut viimevuodet opetalla näitä tunteita keskittyen positiivisiin ja iloisiin. Mä mieluummin koitan elää elämäni pieni virne naamalla vaikka se olisikin joskus hulluutta. Ei se normaalia ole sekään, että naama on aina mutturalla. Kummallakin meistä on silloin ongelma, mutta mulla on hauskempaa ;)


Marcus Stone

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti