Serkkuni Juhana joskus teki analyysiä elämästään ja tuli siihen tulokseen, että hänellä on taito muuttaa kilo kultaa köntsäksi yhdessä yössä. Tuntuu aika-ajoin, että tämä taito on meillä suvun miehillä tatuoitu meidän DNAhamme. No Juhanalla toki oli tuota analyysiä tehdessään riittävästi meriittejä tähän lopputulokseen tulemiseen.
Aikoinaan kun SYP pankki oli yksi suomen johtavia pankkeja, meni Juhana onneton ostamaan pienellä summalla noita osakkeita. Siitä meni vain pieni aika, kun SYP pankki jo imeytettiin roskapanki Arsenaaliin, jonne se sitten katosi.
Joitain vuosia sitten hän meni ostamaan maailman yhden vakaa varaisimman yhtiön osakkeita General Motorsin. Juhanan kosketus oli niin voimakas, että kokonainen manner ajautui syöksyyn ja lopulta General Motors lakkasi olemasta. Vuosi / Pari sitten Nokia kurssi teki hyväisen notkahduksen, heti soitin Juhanalle tarkistaakseni, se onneton oli niitäkin ostanut edellispäivänä.
Minä en ole vielä päässyt sukelluttamaan maailman pörssejä, mutta oman autoiluni suhteen olen saanut noita samoja lahjoja. Nämä lahjat onkin diagnosoitu nimellä Stonen laki ja oireyhtymät.
Kuten tässä joitakin aikoja sitten kerroin meidän iäkkäästä Saksalaisestamme. Ostimme sen hyvin terveenä ja poikkeuksellisen hyväkuntoisena autona ikäänsä nähden. Se oli hyvä löytö, köyhänmiehen luksusta. Reilut puolivuotta kaikki menikin hienosti, suun messingillä sillä huristelimme, kunnes ensimmäisen kerran tuo keltainen jäähdyttäjän varoitusvalo ilmestyi.
Sen jälkeen se Sakemanni on syönyt ja tarvinnut kaikki talosta löytyneet rahat. Jo pitkään olemme aloittaneet hänen kanssaan päivämme konepelti ylhäällä, siis ihan jokainen aamu.
Vaikka autossa on 5l bensamoottori, joka jaksaa juoda bensiiniä 100km:llä reilut 20l.
Niin vedenkulutus on tainnut olla vieläkin kovempaa.
Sitä on koitettu korjata ja tekohengittää. On koitettu myydä ja lahjoittaa. Mutta siellä meidän parkkiruudussa se uskollisesti meitä odottaa ihan jokainen armas aamu. Se on meidän uskollinen pahasti ontuva eläköitynyt vahtikoiramme. Kiva ja uskollinen, mutta ei sillä enään mitään tee.
Olin varannut sille viime torstaille ajan lopetukseen. Mary oli sen oikein pessyt jotta se oikein hohtaisi tällä viimmeisellä matkallaan. Paikallinen auto joppari, joka ilmoittaa jokaisessa sillankaiteessa, että ostavat kaikki autot 30 minuutissa. Hän syynääsi autoani sen 30 minuuttia. Olin jo hyvin toiveikas, että nytkö se päätyy pois ja saa lopullisen tuomionsa. Mutta EI... se ei kuulema kelpaa kuin romuttamolle, ei voi enään edes lahjoittaa / viedä ambomaalle.
Toki kauppias oli sanojensa mittainen mies ja tarjosi autosta nimellisen summan. Summa vain tuntui niin pieneltä, että taitaa olla pojillani Pentillä ja Jormalla enemmän siitä iloa, kun saavat sen kaivaa autiomaan hiekkaan piiloon.
Auto oli pelannut ihan moitteettomasti koko aamun ja vielä kestänyt tämän kauppiaankin tutkimukset paljastamatta todellisia vaivojaan. Mutta sitten maailma synkkeni jopa saksalaisella, ei kukaan kestä määräänsä enempää. Kun lähdin niskojani nakellen kauppiaan luota pois, tyytymättömänä naurettavaan tarjoukseen. Pääsin kaartamaan nurkan taakse, kun se väsyi.
Onneksi tunnen jo tämän auton luonteen ja tavat, niinpä sain maariteltua sen vielä kerran kulkemaan yhden yhteisen matkamme. Niin me linkutimme yhdessä takaisin kotiin, takaisin tuttuun parkkiruutuun.
Auto ja minä, kumpikin jännitimme ja yskimme kilpaa, pääsemmekö perille vai taasko on edessä lavettikyyti. Mutta niin sitä vai sitkeästi kuin Lassie viimeisillä voimillaan raahautuen myrskyävästä merestä rannalle, kaikki varoitusvalot heleästi loistaen me teimme sen.
Siinä se raato nyt makaa, kiltissä sovussa naapurin Ferrarin ja Bentleyn kanssa. Sinne hyytyi käsirahani uuden auton ostoon, onneksi vuokraamot palvelevat myös Stonen perhettä.
Tähän kun lisätään kaikki muu sora saappaissa tällä hetkellä, niin alkaa käyrät olla kohdillaan.
Kypsähtänyt, Marcus Stone.
Nimimerkillä; En syntynyt niiden oikeiden tähtien alla, vaan jäi köntsä lahkeeseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti