Tänävuonna pelkästään nuo maiden rajoilla partioivat valppaat, kaikkien matkalaisten ystävät ovat läpivalaisseet minun pyykkipussini jo 12 kertaa. Ilmeisesti jarrutus jälkiäni kalsareissani ei pidetä lentoturvallisuudelle suurena riskinä, koska taas olen onnellisina viemässä pyykkiä kotiin desinfiointia varten.
Uskollisesti rakas Mary pesee ja silittää kalsarini takaisin kaappiin seuraavaa retkeä odottamaan.
Nöyränä joudun tunnustamaan, että 22 vuotta olemme kohta Maryn kanssa tuoneet iloa toisillemme. Kertaakaan näinä vuosina en ole koskenut silitysrautaan silittääkseni jotain. En kyllä osaisikaan...
Hyvät feministi lukijamme, te jotka mielellänne ripustaisitte kaltaiseni miehet roikkumaan häpeäpaaluun miehisyydestämme. Ennen tätä ripustamista sallikaa puolustautuminen. Ymmärrän olla asiasta häpeissäni ja sekä kiitollinen, Kiitos Mary ja anteeksi kaikki naiset - olen ihmishirviö, kai?
Palataan häpeäpaalusta takaisin turvatarkastus jonoon. Itselleni on turvatarkastukseen muodostunut ihan oma rutiini. Laukun määrättyihin taskuihin suhjahtaa tottuneesti kukkaro, puhelin ja vyö. Laukku hihnalle ja sitten jännittämään onko tänään virkaveljillä kenkä vai tietokone päivä. Vai haetaanko tänään fyysistä läheisyyttä tarkastamalla housun kaulukset?
Kuten tänään täällä Jeddan kentällä oman tunnelmansa ja paljon kaivatun vaihtelun tuovat kanssa matkaajat. Passiini kun olin leiman saanut, koitin taas valita sen nopeimman ja lyhimmän jonon.
Valitsin jonon missä oli muutama kymmenen Indonesialaista tekemässä exodusta kohti kotiaan.
Olen huomannut, että nämä kaverit matkustavat erittäin isoina laumoina. Yleensä heitä on paikalla paljon kun ovat retkelle lähteneet. Koska Indonesian veljet ovat säkäkorkeudeltaan korkeintaan 150cm et ensin huomaan heitä olevan niin paljon. Kunnes alat ihmetellä metakkaa, mistä se tulee? Sen jälkeen kun alat laskea, niin heitä on ememmän kuin JKK liiverissä alennus myynneissä.
Siinä veljet seisovat iho ihoa vasten jonossa mitä merkillisimpien kantamustensa kanssa. Terhakkaana he odottavat vuoroaan lastata omaisuutensa hihnalle. Veljet tänäänkin olivat varanneet mukaansa kassin jos toisenkin, sekä kainaloonsaan muutama foliokääre kana currya.
Kun lastin saivat hihnalle alkaa se joka kertainen jumppa sen metallinpaljastimen läpi, vyö pois - puhelin pois - metalli käädyt kaulasta pois - kolikot taskusta pois - kynä rintataskusta - turvakengät pois, ja kaikki tämä tehdään tavara kerralla hihnalle. Koetetaan onnea kuin lauantai-illan lotossa, josko nyt se kone ei piippaisi?
Muut seuraavat jonossa silmät törröllään kaverin jumpan läpi. Tekisi mieli alkaa hurrata ja taputtamaan, kun viimein muutaman minuutin jumppa on saavuttanut kliimaksin ja exodus on saatu vietyä seuraavaan tehtävään. Se röykkiö tavaraa siitä hihnalta täytyy saada sullottua takaisin slipooverin taskuihin. Turpoaakohan ne niiden tavarat siinä läpivalaisusta, en tiedä mutta ei ne tahdo sopia sen jälkeen mihinkään.
Ystäväni joskus kertoi kuinka amerikkalais rouva, jota oli kuulema hyvin reilusti oli turhautunut samaisessa tarkastuksessa. Häneltä oli evätty rasvapurnukan vienti, vedoten turvallisuuteen.
Rouva oli kiskaissut mekon päältään pois ja levitellyt koko purkillisen rasvaa kehonsa pintaan, siinä hihnan päässä. Purkki rasvaa oli ollut liian iso koneeseen vietäväksi, mutta onnekseen rouvaa itseäänkin oli ollut paljon särmikkään luonteensa lisäksi. Eipä virkaveljet rasvanneet käsiään sen rouvan rasvoilla.
Seuraava etappi odottaa määränpäässä, enenkuin pääsen kentältä pois Dubaissa. Veljet siellä ottavat läpivalaisun laukustani, josko olisin keksinyt ilmassa sulloa sinne jotain mukavaa? Valitettavasti saavat vain kuvan samoista etupuolelta kellertävistä kalsareistani.
Marcus Stone
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti