Viikkoraportti

Mr. Barnin matkat sattuivat osumaan Dubain kohdalle viime viikonlopulla. Pidimme viihdeyhtiömme hallituksenkokouksen rannalla jakaen viimevuoden tuloksesta kertyneet voittovarat keskenämme. Eipä ihme, että Mr. Barn aikaisti kotimaahan paluutaan, vedoten kehoaan riivaavaan Kiinalaiseen lintuepidemiaan. Voittovarat ne siellä taskussa polttivat, eräässä Lapualaisessa autotallissa taitaa Fordi tehdä vaihtoa.

Viikko aloitettiin reippaasti Sunnuntaina retkipäivällä Qatarin. Olin saanut kutsun osallistua Saksalaisen konsulentin järjestämään asiantuntija ryhmään. Olimme kertomassa Qatarin ympäristöministeriölle kuinka maassa voisi järjestää kalanjalostus teollisuuden. Minullahan on tästäkin alasta vahvaa osaamista, juuri pariviikkoa sitten ostin paikallisesta supermarketista yhden lohifileen.
Päivän ohjelma oltiin luotu saksalaisella säntillisyydellä ja minuutti aikataululla. Oman haasteen päivän rytmitykseen toikin paikallisten isäntiemme käsitys ajankulusta. Nämä Arabit ovat mukavia kavereita, jokaiseen palaveriin he tulevat myöhässä ja jokaisesta palaverista he lähtevät etuajassa. Jos jotain tärkeää haluaa viestiä eteenpäin, täytyy pyrkiä löytämään palaverista se hetki milloin paikalla on paras osallistuja määrä.

Tiistaiaamuna olikin vuorossa taas retki kohden Saudeja, tällä erää Dammamiin. Aamulla kentällä oli vastassa uusin työntekijäni Syrialainen myyntimiehemme. Tarkoituksena oli antaa hänelle paripäivää myyntikoulutusta. Olin pyytänyt häntä järjestämään joitain asiakaskäyntejä, jotta voin näyttää malia kuinka ei toimia.

Aamu 8:00 kun koneeni pyörät tarrasivat Dammamin viileään asfalttiin kiinni, siitä alkoikin tehokoulutus. Reippaasti olimme sulloutuneet hänen -90 luvun Nissan Sunny sisälle. Tykkimme iski kolmos vaihteen silmään ja sillä me puhalsimme moottoritietä 120km/h Nissanin ulvoessa punaisella. Mutta juttua piisasi samalla kun kiepuimme zik zakkia moottoritien kolmea kaistaa eteenpäin.

Täällä Saudeissa joku löysi joitakin vuosia sitten hyvän busineksen. Onneton meni tekemään reiän maahan ja onnistui kuopanpohjalta pumpata tynnyriinsä öljyä. Tykkimme oli järjestänyt meille palaverin erääseen näistä nykyisistä pumppaus firmoista. Heillä on alkamassa kohtuullinen rakennusprojekti. Tekevät työntekijöilleen asuntoja uuden kuopan reunalle. Sinne on nousemassa 10,000 omakotitaloa työsuhdeasunnoiksi näille pumppareille.

Tuo firma on kohtuullinen yritys. Tuotanto on tänään 9,500,000 barrelia. Tänään barrel maksaa n.50$ vielä viimekesänä se oli 100$. Nopeasti kun laskeskellaan, niin tuon firman liikevaihto on 110:ssä päivässä sama kuin koko Suomen valtion budjetti 2015. Päivässä he tekevät 0,5 Miljardia eli minuutissa 350,000$. Mikä taitaa olla lähellä keskiverto PK-yrittäjän vuotuista liikevaihtoa? Kovasti koitin tarjota heidän laskutukselleen omaa tilinumeroani käytettäväksi heidän laskuissaan. Oli kuulemma SWIFT koodi väärin, ei kelvannut.

Seuraavana aamu tykkini tulikin minua taas iloisella ilmeellä hakemaan hotellista. Taas löysimme Nissanista kolmos vaihteen ja kiirehdimme tapaamaan erästä projekti konsulttia.
Tämän palaverin jälkeen laskimme Nissanin taas moottoritielle ja kohden läheistä teollisuuskaupunkia. Nissan huusi punaisella seuraavan 1,5 tuntia. Se että ei käytä isompaa vaihdetta kuin kolmonen on jo sinänsä tapa ajaa. Mutta kun siihen yhdistetään jatkuva pumppaaminen kaasulla, aletaan saavuttamaan jotain autoilusta. Kahdenpäivän aikana minulle ei selvinnyt myöskään miksi ajaessa pidetään suuntavilkkua kokoajan oikealle päällä? Mutta varmasti siihen on jokin syy.

Mielestäni siinä kohden voidaan alkaa puhumaan teollisuudesta kun ajat tehdasalueen läpi 30min ajan nelikaistaista moottoritietä pitkin 120km /h.
Täällä minulla oli palaveri / seminaari alueen hallinnon jätektöörien kanssa. Näillä jätektööreillä oli myös suurehko projekti meneillään, toki selvästi pienempi kuin noilla pumppareilla. Nyt oli kyseessä vain jätehuollon järjestäminen 8,500 omakotitalolle, mitkä ovat rakenteilla tuonne hietikolle.

Nopeatempoinen retkemme alkoikin olemaan lopuillaan, tämän pitkäksi venyneen palaverin päätteeksi. Tykkini oikaisikin minut takaisin lentokentälle, kiertäen 50km ylimääräisen lenkin. Siinä Nissanin etupenkillä istuessani mietinkin, että onko tässä historia toistamassa itseään. Mr. Barn heilutti horisonttiin lipuvalle lautalle Kiinanmerellä ja nytkö minä näen kuinka sivilisaatio häipyy horisonttiin FlyDubain siivillä.
Mutta onneksi huoleni oli täysin turha, mikään ei ole niin palkitsevaa kuin hikisenä juokset viime minuutilla portille ja huomaat koneen olevankin myöhässä määrättömän ajan.

Jos nyt vain jotenkin saisimme tuon lentohärvelin taivaalle, niin ehtisin huomenaamuksi kotiin ja töihin odottamaan iltaa ja viikonloppua.

Marcus Stone