Hovi kuljettaja

Ystävämme oli rakastunut palavasti, mutta rakkaus ei todellakaan hyväksynyt mitään raja-aitoja. En tiedä mistä Mr. D oli saanut tuon rohkeutensa ylittää nuo rajat, fyysisiä avuja kun hänellä ei siihen ainakaan ollut. Hän muistutti lähinnä Hessu Hopon varjoa, pitkä ja hyvin ohut kaveri. Kaiken toki korvasi -80 luvulle pysähtynyt muodin seuraaminen, josta jäänteenä oli pitkä takatukka. 

Mr. D oli nimittäin rakastunut kaupungin pahamaineisen rikollisjoukkion johtajan tyttöön. Intiassa kaikki avioliitot olivat vielä tuohon aikaan järjestettyjä liittoja. Rakastuminen tuollaisen kaverin tyttöön oli sama kuin alkaisi leikkomaan ruumiinsa ulokkeita irti tylsällä taskuveitsellä.

Jotenkin tämä Mr. D:n riiustaminen tyttönsä kanssa oli tullut ilmi tuolle gangsterille. Siitä tiedosta suivaantuneena hän laittoi pojat pyssyjen kanssa MR. D perään, tarkoituksenaan laskea ilmat pojasta ulos. 
Siitä alkoi Mr. D piilottelunsa ympäri Intiaa. Juna vei poikaa idästä lähteen ja pohjoisesta etelään. Onneksi Intiassa on maailman laajin rautatieverkosto niin ei loppunut latu ihan heti. Koti-ikävähän sitä meille kaikille matkalaisille aina lopulta tulee. Niinpä Mr. D palasi lähikaupungin asemalle josta ukkimme Mr. Gary Hurry kävi hänet hakemassa.

Monien vaiheiden kautta tilanne alkoi saada onnellisia käänteitä. Gangsteri appiukkomme alkoi lauhtua ja sulaa nuorten rakkauden edessä. Eräänä päivä tuli uutinen täysin puskan takaa meille kaikille; häitä kuulemma juhlittaisiin muutaman päivän kuluttua.

Koska meidän pihassamme taisi olla kauppalamme yksi harvoista autoista, siis se liikkuva leivänpaahtimemme, johon tutustuimme tässä aikaisemmin, sain minä kutsun toimia sulhasen hovikuljettajana hääpaikalle. Häitä juhlittaisiin morsiamen isän kotona.

Ilmoitettu päivä koitti, kaarsin kaarani sovitusti sulhasen pihaan noin tuntia ennen kuin olimme sopineet lähtevämme hääpaikalle. Astellessani sisään totesin taas olevani aivan eri maan kasvatti. Muistan kun omissa häissämme odotimme sekuntiviisarin naksahtavan koloonsa, jotta kinkerit voisivat alkaa.

Aikani huhuiltuani joku talon apulaisista väläytti hymynsä ja ilmoitti, että Mister ei ole kotona vaan kaupungilla kaupoilla. Kännykät kun olivat vielä tuossa vaiheessa Nokian kumisaappaissa, aloitin tuossa maassa opitun ja totutun odottamisen. 

Sulhanen ilmestyikin siinä heti tunnin kuluttua kaupoiltaan. Oli käynyt ostamassa vähän uutta kenkää ja parturissa, sekä jotain muuta pikku sälää oli kaupoilta jäänyt mukaan. Nyt kun oltiin kotona ja juhliinkin oltiin menossa, suihkussa käynti olisi varmaan kohdallaan.
Hetkenkuluttua alkoi kylpyhuoneesta kuulua selviä ohjeita talon apulaisarmeijalle, kun kävi ilmi että katolla olevasta tankista oli vesi loppu. Veden pumppaaminen katolle ei kuitenkaan nyt vain onnistunut, koska oli sähkökatkos.
Sulhanen se siellä odottelin shampoo päässään kaupungin sähköinsinöörien ruokatauon päättymistä.
Lopulta saatiin kaupungin verkkoon virtaa, vettä katolle ja sulhaselta shampoot pois päästä. Vielä viimeiset viimeistelyt -80 luvun hohtavalle takatukalle ja kohti hääpaikkaa. 

Sulhasta hääpaikalle ajaessani, en voinut välttyä ajatukselta, että ei hän appiukolleen hänen hyväksymistään ainakaan helpoksi tehnyt. Talon pihatielle kaartaessamme olimme häiden alkamisesta jo myöhässä reilut 3 tuntia. En tiedä alkoiko sulhasta mikä näistä monista ongelmista siinä pihatiellä jännittää, mutta siinä hän pyöri autoromuni etupenkillä, kuin Lapualaispoika Mannerheimilla. 
Syytä kyllä olikin jännittää. Appiukko kun oli ensin luvannut ampua hänet kun saa käsiinsä, ja nyt kun sopu oli syntynyt, sulhanen tuli nyt häihinsä 3 tuntia myöhässä parturissa käyntinsä vuoksi. Sulhasen olotilaa ei yhtään helpottanut pihassa seisovat appiukon turvamiehet kiväärit selässään.

Marcus Stone