Laukun sisältö

Matkailuun kuuluu valitettavasti matkalaukku ja sen sisältö. Rouva on tässä aikojen saatossa useamman kerran lentokentällä purkanut miehensä pakkaamia laukkuja, poistaen ja jakaen ylikiloja toisiin laukkuihin. Ehkä on ollut tapana laittaa noihin kapsäkkeihin muutamia ylimääräisiä kiloja. Virkailijan niistä alkaessa periä täysin turhia ja järjettömiä maksuja ovat neuvottelumme ajautuneet karille, jonka rouva on sitten pelastanut tällä laukkujen uusiojärjestelyllä, siinä kaiken kansan edessä.

Näin siis on ollut aikaisemmin, kun vielä sain perheemme matkoille viimeistely-pakata laukkumme. Nykyisin sekin vastuuni on viety pois, mistä olen hyvin tyytyväinen. Rouvan päätökselle syykin on hyvin selvä, kuunnelkaapa tätä;

Aikojen alussa olimme menossa Intiaan, lipuissamme toki luki 20kg matkalaukku. Päätin sen hieman ylittää, olimmehan menossa pitkälle matkaa. Taisi laukkuja tulla yksi ylimääräinenkin, jota tyttö tiskillä jääräpäisyyttään ei hyväksynyt kyytiin. Tilanne ajautui siihen, että laukkumme lähti kohti Intiaan ihan yksin toisella koneella. Päätyen sitten muutaman päivän kuluttua New Delhin tulliin minun tullattavakseni. Voi kuinka ihminen voikin olla typerä.
Rouvan kanssa vietimmekin sitten ihanan ja romanttisen päivän juosten New Delhin lentotullin kuumaa ja kolkkoa rakennusta läpi, hakien muistaakseni 12 allekirjoitusta ja leimaa papereihimme, jotta saimme tuon rinkkamme sieltä ulos.
Koko päivä huipentui siihen, että lopulta oltiin saatu leima viimeiseen paperiin. Tuon virkailijan toimisto on jäänyt mieleen, koska siellä oli tuossa rakennuksessa harvinainen AC eli kylmäkone. Noissa ikkunamallisissa AC laitteissahan tuo taka puoli puhaltaa tulikuumaa ilmaa poispäin ja toinen puoli tuota kaivattua viileää ilmaa sisään. Tässä toimistossa oli asennus hieman epäonnistunut, nimittäin koneen takamus lykkäsi sisälle kuumaa ilmaa, lämmittäen huoneen entistäkin kuumemmaksi. Mahtoi New Delhin kaduilla olla sinä päivänä viileää?
Todellinen kliimaksi päivässä koettiin, kun viimein ojensimme hyvin leimatut paperit rinkkaamme hallussaan pitävälle virkailijalle. Huolellisesti hän ensin kävi kaikki leimat läpi ja sitten ilmoitti tekevänsä tullitarkastuksen laukullemme. Tässä vaiheessa oli hänen virkaveljensäkin kerääntyneet rinkkamme ympärille.
Hymy alkoi pyrkimään huulilleni, tiesin nimittäin mitä seuravaksi tuleman piti, olinhan minä vielä elämämme tuossa vaiheessa pakannut tuonkin laukun. Aikansa rinkan remeleitä ratuutettuaan sai viiksivallu sen auki, paljastaen laukun päältä rouvan vuodeksi itselleen varaamat "räsyt" ja tamppoonit. Tavattoman nopeasti oli rinkkamme jokainen nyöri kiinni ja se minun selässäni, aivan kuin tuon virkailijan suklaanruskeat posket olisivat hehkuneet kilpaa punaisena laskevan ilta-auringon kanssa.  

Nyt kun pakkaaminen on minulla rajoittunut vain omiin retkikasseihini, ei sekään tahdo onnistua. Seisoipa taksi tässä kerran pihassa ja kentälle olisi ollut jo kiire, kun ovensuussa totesin jotain puuttuvan. Olin unohtanut koko laukun, ja kun sen hain, totesin sen olevan täysin tyhjä.
Sitten joskus tulee mukaan sellaista, mitä ei osaa kaivatakaan. Alkuviikosta lähdin retkelle ja paiskoin edellisiltana tavarat laukkuun. Seuraavana iltana hotellissa kun availin laukkua suihkussa käyntini jälkeen, ei kaikki kalsarit istuneetkaan jalkaani. Rouvalla on ilmeisesti pikkuhousuissa hieman eri muotoilu ja koko? Hetken jo mietin, pitikö hänenkin lähteä mukaan, olinko kenties hukannut vaimoni lentokentälle. Kuitenkin vain hänen pikkuhousunsa selvisivät viimeisestä rajanylityksestä?

Marcus Stone