Kopio

Vieraskynä on ollut tylsänä messuilemassa viime viikkoina, mutta nyt on tullut aika jälleen terävöityä. Tulipa tuossa joku aika sitten käytyä Kiinassa melko syvällä maaseudulla. Tai no, kaikki on tietenkin siinä maassa suhteellista, mutta kuitenkin oltiin alueilla jossa ei muita gringoja näkynyt. Paikallinen yhteyshenkilöni oli varannut minulle hotellin paikkakunnalta. Täytyy rehellisyyden nimissä sanoa, että hän suositteli alun perin hotellia suuremmasta kaupungista. Kieltäydyin tästä kuitenkin, koska ajattelin yöpyväni samalla paikkakunnalla missä palaveri seuraavana aamuna olisi.

Ja olihan hotellin nimi ”Holiday Inn”. Ihmettelin kuitenkin hieman jo taksissa, kun taksikuski toisti hotellin nimen ja sen perään värsyn Kuselan naurulaulua. Tiedättehän, sen ha ha ha haa haa haa haa hah hah hah haa ha. No kaarroimme hotellin pihaan ja totta tosiaan hotellin nimi oli Holiday Inn ja se jopa näytti melko komealta ulkoa päin. Respaan mennessäni henkilökunta alkoi säntäillä edestakaisin ja kassan tyttökin lähti niin kuin talkkari peltikatolta. Pian etulinja palasi työntäen edessään mr Pingiä, joka oli arvatenkin byroon lingvisti. Pingin sanavarasto kuitenkin paljastui hiukan rajoittuneeksi ja toistelimmekin yhdessä hänen voimasanaansa ”Hello” jonka turvin sain huoneen avaimen ennen pitkää taskuuni.

Päästyäni huoneeseen, huomasin pohjaratkaisun olevan identtisen edellisessä paikassa olleeseen Holiday Inniin. Ja huonekin olisi näyttänyt samalta; sadan metrin päästä ohi juosten. Huoneen seiniltä oli tapetit rullautuneet huomattavan kosteuden seurauksena, huoneessa ei ollut minkäänlaista ilmanvaihtoa. Pahiten damagea oli ottanut kylpyammeen taustan seinä. Kylppärin puolella oli nääs lähdetty linjalle ”kyprokki on köyhänmiehen klinkkeri”. Tässä kuvaa seinän toiselta puolelta sängyn vierestä.

Koska kyseessä oli ainoastaan yksi yö, ajattelin hengittää nenän kautta ja pysyä koordinaatissa. Menin kuitenkin ulos, koska päätin minimoida home pesässä viettämäni ajan. Ulkona  sähkömiehen kiinnostus heräsi hotellin seinällä olevaa ryhmäkeskusta kohtaan. Totesin sen kuitenkin olevan paikallisen standardin mukaisen ja jätin sen rauhaan, koska valot hotellissa kuitenkin paloivat.

Kun astelin aamulla respaan, huomasin herra Pingin olevan jälleen vuorossa. Hotelliyön hinta 17€ ei päätä huimannut, mutta maksaa se silti piti. Sanavarastolleen uskollisena herra Ping tervehti Master Cardiani ystävällisesti ”Hello”. Pin koodi ei kuitenkaan toiminut. Ei sitten millään, vaikka koitettiin useamman kerran. Herra Ping kirjoitti paperille numeron kuusi, tarkoittaen että minun piti syöttää kuusi numeroa neljän sijaan. Pudistelin päätäni. Seuraavaksi herra Ping sai idean, että minun pitäisi kirjoittaa koodi paperille ja hän menisi takahuoneeseen yrittämään arvatenkin paremmalla koneella. Pudistelin jälleen päätäni. Onneksi minulla oli laukussa jonkin verran rämpylöitä ja sain homman kuitattua kylmällä käteisellä, muuten olisin luultavasti edelleen tiskaamassa Pingin seurana. Hotellin oven avattuani aurinko häikäisi silmiäni ja kuulin konetuliaseen nakuttavan edessäni parkkipaikalla…

…Lievän säikähdyksen jälkeen muistin, että ilotulitteet on keksitty vissiin Kiinassa ja niitä voi ihmiset paukutella kun siltä tuntuu.

kunnioittavasti

Michael Barn

PS: Tämän hotellin ravintolassa eteeni asetettiin herra Joustava Toukka, josta voi lukea enemmän aikaisemmasta kirjoituksestani Fine Dining.