Kalajorma

Jormalla meidän perheessä on se niin sanottu, kaikkeen innostumisen geeni. Se on geeni mikä sytyttää ihmisessä innostuksen kaikkeen uuteen. Paljon harrastamisen pelastus on se, että onneksi tulee aina uusi ”se juttu” mihin panostetaan kaikella saatavilla olevalla kapasiteetilla.

Viimekesänä oleillessamme Penttiläntien Lomakylässä Lapuan kauppalassa, Jorma pääsi kalastuksen makuun. Siihen tarjosi mitä parhaat mahdollisuudet Lapuan joen kivet ja kannot. Jos jollain teistä joskus on puutetta uistimista, kiskaise snorkkelit naamaan ja käy hakemassa Koveron sillan kupeesta pojan uistimet pois.

Tämä harrastus näytti tavallista pitkäkestoisemmalta, niinpä syyskylmän ahdistaessa meitä Lapualta pois ja takaisin kotiin lämpimään, pakkasimme virvelit ja kasan uistimia mukaan. Tulevat vonkaleet siinsivät jo varmoina mielessämme. Lähinnä mieltämme askarruttavat kysymykset olivat, kuinka monta kymmentä kiloa pienimmät vonkaleemme tulevat painamaan, kestääkö siima ja koukut uistimissamme.

Ei aikaakaan kulunut kun olimme kotiin palanneet, kun työnsimme Jorman kanssa aluksiamme Persianlahden aalloille. Mielestämme jokainen ilma on hyvä kalastus ilma. Päätimme, että +45C lämpötilassa Barrakuda syö erinomaisesti.
Pakkasimme virvelit kanoottiini, Jorma hyppäsi laudan päälle ja lähdimme melomaan kohti läheistä saarenkärkeä.

Kuinka viikkoja pumpattu nuorenmiehen into, voikaan lopahtaa muutamassa sekunnissa?
20min melottuamme pääsimme saarelle ja viritimme virvelit lyöntiin. Jorman ensimmäinen heitto ja uistin suihahti sentin päästä vasenta korvanlehteäni. Nuo valtamerelle tarkoitetut Rapalan ruostumattomat koukut näyttivät kovin pelottavilta silmäkulmassani, profetaalisesti jo näin seuraavan heiton seuraukset, kuinka jokin ruumiini ulokkeista tulisi päätymään barrakudalle syötiksi.

Uistimen loiskahtaessa kaaressa mereen käännyin selin valmistelemaan omaa kalustoani tuota suunnatonta saalista varten. 13 vuotta isyyttä, eikä vieläkään osaa!
Kaikkeen lasten kanssa harrastamiseen pätee sama ohje, minkä joku viisas antoi minulle, kun olin Jorman ja Pentin kanssa uimahallissa, pojat olivat n. 3-4 vuotiaita. ”Laita itsesi ensin kuntoon”
Taisi seurata kaveri touhujani. Olin tietysti tehnyt sen virheen, että laitoin pojille uimahousut ensin jalkaan ja löin omat housuni nilkkoihin alkaen kaivamaan uimahousujani pussista. Näin siis ei tule toimia, siinä hetkessä olivat pojat kadonneet uimahallin käytäville. Sitten juoksentelin niiden perässä vielä toinen jalka ulkona uimahousuistani.

Niin siitä mitä Jorman vieheelle tapahtui tuon ensimmäisen molskauksen jälkeen, siitä ei ole tietoa kenelläkään. Se kuulemma vain meni niin, mutta kun loin seuraavan silmäyksen kalastajaan oli kelan kaikki siima valtavana tukkona nuorenmiehen kourassa. No olin juuri saanut oman virvelini valmiiksi, siinä vauhdissa vaihdoimme kalustoa miesten kesken.
Antamani hyrräkela ei ilmeisesti ollut yhtään paremmassa lyönnissä, koska siitä pärkösi samanlainen tukko pihalle jo ennen heittoa. Taisi siinä kohtaa isyys ottaa jo sydämelle, istuin pitkän tovin hietikolla, koittaen selvittää kalustoa. Taisi siinä poikakin saada isällistä sanallista palautetta.

Barrakudat jäivät mereen yhdessä valtavien siimatukkojen kanssa. Hiljaisina poikina meloimme takaisin kotirantaan ilta-auringon laskiessa meren taakse. Jotenkin tuntuu, että nuo barrakudat pitävät meitä pilkkanaan, koska eilen meloessani kävi yksi yksilö läimäyttämässä kanoottini kylkeen pyrstöllään.   

Marcus Stone