Sintu

Urani alkuvaiheessa, yhdeksänkymmentä luvun lopulla, vietin kahden kuukauden unohtumattoman jakson talvisessa Espanjassa. Asuin suurimman aikaa Barcelonan eteläpuolella kauniissa uimaranta bungalowissa. Kaikki muuten hyvin, mutta kämpässä ei ollut muuta lämmitystä, kuin yksi pyörillä kulkeva öljypatteri. Kun yhdistetään kivitalo, yksinkertaiset ikkunat ja mereltä puhaltava hyinen tuuli nolla-asteiseen ilmaan, oli etelän loma fiilis kaukana. Lämpöpatteri sängyn vieressä kun nukkui, ja käänsi kylkeä puolen tunnin välein niin pysyi suht tasalämpöisenä koko yön. Vessaan piti mennä patteria mukana taluttaen kuten potilas sairaalassa tippapullotelineen kanssa.

Tuon jakson ollessa viimeisellä viikolla, tuli vielä komennus ”erittäin tärkeälle” asiakkaalle. Koneessa oli klappia ja supermies Suomesta oli saatava paikalle. Homma piti saada kuntoon ennen Suomeen lähtöä. Kaveriksi minulle tulisi senor Sintu, tuo parrakas viisikymppinen kaveri, joka oli juuri aloittanut firmassa. Jo automatkalla tajusin, että reissusta tulisi raskas. Sintu oli näes ollut joka paikassa ja tehnyt kaikki asiat vähän paremmin, enemmän, isommin jne. kuin minä. Tiedätte ihmistyypin, jos sanot käyneesi kuussa, hän on ollut siellä valukökässä Elviksen kanssa. Nämä konehommat Sintu myös osasi jo ennestään, eikä koulutuksia kuulemma tarvinnut. Puhetta tuli, ei tarvinnut kuin olla ja yrittää ajatella muita asioita.

Saavuimme asiakkaalle ja aloimme tutkia tilannetta. Koneistossa oli toden totta klappia. Totesin että välys oli todennäköisesti planeettavaihteessa. Koska oli jo perjantai-iltapäivä, tiesin että varaosa ei lähtisi Suomesta ennen kuin seuraavana maanantaina ja saisin sen tiistaina paikalle. Asennuksen jälkeen kotiinlähtö myöhästyisi siis melkein viikolla. Aloin kuitenkin olla aika täynnä Iberian niemimaata ja perässä vedettävää lämpöpatteria, joten päätin kokeilla onneani ja katsoa olisiko vaihteen akselin kiila kenties murtunut. Pieni todennäköisyys, mutta jos näin olisi niin sen saisi teetettyä paikallisesti ja pääsisin huomenissa kotiin suunnitelman mukaan. Homma olisi myös aika helppo toteuttaa, pari pulttia irti ja vaihde ylös kokonaisena. Sintu papatti tulemaan omia ideoitaan, jotka päästin samoin tein toisesta korvasta ulos.

Ystäväni Sintu pyöri innokkaasti ympärilläni ja yritti availla ruuveja sieltä täältä. Pyysin häntä laittamaan avaimet pois ja kädet taskuun, nyt ei ollut varaa virheisiin ja oli parempi oppia ensin ja tehdä vasta sitten. Ennen kuin pääsin kunnolla aloittamaan hommaa, tehtaan sihteeri kipitti sanomaan että minulle oli puhelu. Tuohon aikaan kännykät ei olleet vielä yleisiä, saati sitten verkkoa ollut joka paikassa. Menin puhelimeen ja siellä olikin pomoni Suomesta, joka halusi raportin tilanteesta tärkeällä asiakkaalla. Selostin asian hänelle ja spekuloimme mahdollisuuksilla ja arvioimme yhdessä että tämä paras tapa edetä. Puhelu kesti yhteensä varmaan kymmenen minuuttia.

Lähdin kävelemään takaisin koneelle. Mielessä pyöri jo kotimatka, mikäli kaikki natsaisi kohdalleen. Kaukana hallin toisella laidalla näin, kun trukki yritti nostaa jotain painavaa ylös haarukat alaspäin taittuen. Ei näytä kovin hyvältä, naureskelin, mutta kävellessäni lähemmäksi aloin ymmärtää että tapahtuma oli lähellä omaa työmaatani. Todella lähellä. Laitoin juoksuksi ja pääsin juuri näköetäisyydelle sen tapahtuessa. Sintu oli irrottanut planeettavaihteen kannen pultit ja kangotti trukilla vaihdetta auki. Pjojooiinggg kuului kun trukin piikit vapautuivat kuormasta. Sadat rattaat ja akselitapit lensivät ilmassa kuin hidastetussa filmissä. Suustani purkautuva huuto Nooooo takertui kurkkuun, kun tajusin sen olevan liian myöhäistä.

Aika pysähtyi. Kiire oli loppu. Pihalla puhalsi tuuli. Sintu oli vaiennut.

Kunnioittavasti

Michael Barn