Stereotyypit

Tehdäänpä seuraavaksi matka hieman lähemmäksi ulkomaille. Olen työni puolesta matkustanut paljon Viroon, en pelkästään Tallinnaan, vaan myös muihin kaupunkeihin. Tällä kertaa olin kuitenkin menossa neuvotteluun Tallinnaan erääseen hotelliin, jossa sattuu sijaitsemaan myös kasino. Odotin Helsingissä lentokonetta Tallinnaan, joka oli vaivaiset neljä tuntia myöhässä. Juuri sen verran, että lautan ottaminen ei olisi saattanut minua perille yhtään sen aiemmin. Siirsin tapaamistani eteenpäin, mutta kontaktillani Andrejilla olisi vielä edessään ajomatka Narvaan, joten lupasin tulla paikalle heti kun ehtisin.

Lentokentällä odottaessani tapasin Jannen, joka oli menossa Tallinnaan niinikään bisnes mielessä. Koneen ollessa myöhässä, hän kuitenkin totesi siirtävänsä työhommat seuraavaan päivään ja keskittyvänsä illalla ihan muihin bisneksiin. No, kukin tyylillään, ajattelin samalla kun katsoin näytölle jossa kerrottiin koneen myöhästyvän vielä puoli tuntia lisää. Totesin minulle tulevan kiire tälläkin kertaa.

Koneen laskeuduttua Ulemisten kentälle pyysin taksia ajamaan suoraan kasino hotellille. Kello oli jo kahdeksan illalla ja Andrejilla oli kova kiire hoitaa tapaaminen pois alta. En saanut kuitenkaan häntä puhelimella kiinni, joten kiiruhdin puolijuoksua hotellin respaan soittamaan hänelle huoneeseen. Jo kaukaa näin, että tiskillä oli ainoastaan mies ja nainen, joten arvelin että pääsen ongelmitta ottamaan yhteydet kontaktiini. Mutta mutta, tiskilläpä olikin herra Juri Oligarkki turkissaan tuhannen juovuksissa, vierellään siperian kyyhky pikkumustassa mekossaan. Jurin probleema liittyi kasinon ala-arvoiseen samppanjaan, parempaa kun ei löytynyt vaikka heilutteli tuuman paksua nippua dollareita suuressa kaaressa ilmassa. Kasinon henkilökunta juoksenteli baarikaapilta toiselle etsien parempia herkkuja jotka Juri taas kuuluvalla Venäjän kielellä hylkäsi.

Kun henkilökunta oli kokonaisuudessaan kadonnut ties minne, Juri huomasi minut takanaan ja alkoi kiivaasti keskustella kanssani, Venäjäksi. Koska oma Venäjän kieleni rajoittuu sanoihin ”Stoi, rukiveer” totesin että vastaan hänelle Suomeksi. Puhelimmekin siinä aika kiivaasti hetken verran, kunnes Juri vaihtoi sujuvaan Englannin kieleen kysyen olenko kenties Suomesta. Samalla hän muutti puheensa sävyn huomattavan leppoisaksi ja kertoi minulle olevansa lomalla tyttöystävänsä kanssa. Tiedustellessani häneltä mikä täällä on ongelma, hän kertoi että ei ole mitään ongelmaa, hän haluaa ainoastaan näyttää paikallisille heidän paikkansa. Tämän päälle hän repesi spontaaniin nauruun paljastaen kimaltavat kultahampaansa. Ennen kuin ehdin kommentoida mitään, näin Andrein tulevan hissistä ja pääsimme aloittamaan palaverimme.

Tapaamisemme päätyttyä tarvoin räntäsateessa Viru hotellia kohti, mielessäni tuo kohtaaminen Jurin kanssa. Miettiessäni kuinka minun olisi tullut reagoida moiseen käytökseen näin tulomatkalla tapaamani Jannen. Janne oli toteuttanut lupauksensa. Hän makasi sammuneena hotellin pyöröovissa ja ihmiset hyppivät hänen ylitseen hotelliin kulkiessaan. Hotelliin sisään kirjautuessani sätin itseäni laiskuudestani ylä-asteella. Nyt oli nimittäin paikka, jossa olisi ollut mukava olla väärennetty tre kronor passi taskussa, Ruotsin kieli hallussa ja todeta hotellin henkilökunnalle ”Den Finska!”

kunnioittavasti

Michael Barn