Ammoniakin katkuinen sämpylä

Lentämisestä on tullut osa jokapäiväistä elämääni. Lapsena pyöräiltiin sujuvasti nopsalla Näpsälle ostamaan yksi merkkari. Nykyisin lentäminen on osa viikko rutiineja. Ehkä siitä johtuen meinaa unohtua pakata laukku matkalle tai ei aina tahdo edes huomata kertoa lapsille minne maahan sitä isä on huomenna menossa.

Taisin olla viime Haj seasonin aikoihin matkalla kohti Jeddaa. Olin saanut paniikki hälytyksen projektin työmaalta seuraavaksi aamuksi työmaapalaveriin. Illan kuluessa koitin järjestää lentoja itselleni seuraavaksi aamuksi, pääkonttorilta buukkasivat minulle jo Emiratesille A380:sta business luokan lipun. Siinä kohtaa tuli ihottumaa, ilmeisesti vuodet Vaasassa ja paljo Laihian ohi ajaminen ovat vaikuttaneet, en pitänyt itseäni sen lipun arvoisena, vaikka toisen rahoilla olinkin matkassa.

Pihu löytää aina ratkisun ja niimpä seuraavana aamuna istuin halpalento yhtiön lennolla kohti Jeddaa. Matkaseurani tulikin Pakistanista taisi heistä ihan jokainen olla ensimmäistä kertaa lentohärvelissä. Heistä kukaan ei puhunut sanaakaan englantia ja lentoemot ei kukaan Urdua. Intian basaareilla oppimani muutama urdun sana nostikin minut yhdeksi koneen tärkeimmistä henkilöistä, ei koneessa oleva ainoa pikkutakkini.

Pyhiinvaellus kaapuihin kääriytyneet matkakumppanini lähettivät koneen nousuun 199 päisellä yhteisrukouksella, taisi heillä tulla siinä luettua puoli koraania ulkomuistista. Minä olin tavallani tyytyväinen, että olin saanut koneen ensimmäisestä rivistä käytävänvierestä paikan, enkä sieltä matkaa jo muutaman päivän tehneiden kylänmiesten aromien keskeltä.

Sehän on selvä, että kun kone on taivaalla. Alkaa siellä aina välittömästi ralli vessaa kohden. En kyllä tajua, että onko ihmisillä rakkoa ollenkaan vai aiheuttaako joillakin koneen paineen muutoksen sen, että neste valuu päästä heti alas. Mutta WC on kovassa jonotuksessa heti. No niinhän nämä minun Pakistani kylästä tulevat 199 matkakumppaniakin, iho ihoa vasten jono pystyyn.

Siellä mistä he tulevat ei ole käytössä tätä meidän ylellistä WC:n luksus tuotetta wc-istuinta. Kyykkyminen siihen kohtaan missä hätä tulee on se luontevin tapa hoitaa asiat pois.

Ensimmäinen kaveri sai viimein tuon hankalan WCn oven auki ja itsensä sullottua sinne sisään ja viimein oven lukkoonkin. Osuma tarkkuus ilmassa oli ilmeisesti hieman heikkoa, koska pikapuolin oven kynnyksen alta alkoi virtaus. Lentoemot onneksi ovat koulunsa käyneet ja WC pestiin nopeasti ja seuraava jonosta sisään. Kuinka ollakkaan taisi ilmakuopat yllättää tämänkin rouvan.

Tässä vaiheessa jo ounastelin, että jäljellä olevat 2 tuntia tulee olemaan mielenkiintoiset. Sämpylää mutustellessani sai jonosta vuoron vähän iäkkäämpi rouva. Jälleen tutut ongelmat oven mekanismien kanssa, mutta suostuihan sen ovi viimein aukeamaan. Onneksi isulla oli tullut mukaan aikamies poikansa, joka ratkaisi tämän oven arvoituksen. Isu oli sen verran rennolla päällä, vai liekö painetta kertynyt sen verran oven kanssa taistellessa, että hän päätti hoitaa toteutuksen kotikylän tyylillä. Ilmeisesti turvalisuus syistä hän päätti jättää tuon hankalasti aukeavan oven täysin sepposen selälleen. Helmat ylös, välihousut alas ja kyykyyn siinä kohtaan kaikki järkevät olisi sulkeneet silmänsä ja huutaneet täyttäkurkkua apua, mutta mitäs me hidasälyiset? Sämpylästä iso pala suuhun ja seurataan tilannetta kuin liigakauden loppuhuipennuksia Antero Mertarannan laskiessa sekunteja.     

Isulla sattui kyykistyessään osumaan suorasuuntaus avonaista ovea kohden. Aikamies poika koitti suojata housunpulttujaan tuolla avonaisella ovella, sillä seurauksella, että suihku osui paineella oveen sopivassa kulmassa muodostaen kosken koneen etukäytävälle. Siitä koski lähti virtaamaan kohti matkustamoa imeytyen viimein istuimeni eteen plyyssi mattoon. Vanhasta ihmisestä tulee hyvin paljon nestettä ja isolla paineella!

Hommat hoidettu totesi isu, veti välihousut ylös ja pää pystyssä poistui paikalleen. Aikamies poika seurasi äitinsä esimerkkiä ylväästi taapertaen äidin perässä paikalleen, mitä sitä ei äidin vuoksi tekisi?

Loppu matka mentiin istuinvyövalot palaen. Emot eivät ilmeisesti jaksaneet enään siivota konetta. Ehtotti yksi heistä minulle laskuvarjo hyppyä keskelle aavikkoa tuosta ammoniakin hajuisesta ilmahärvelistä.

Loppua sämpylää vastentahtoisesti pureskellessani, ammoniakkia jaloissani mietin miltä olisi tuntunut matkustaa Emiratesin business luokassa?

-Marcus Stone-