Elämässä pätee ilmiö nimeltä Se Raja. Esimerkiksi meidän kerrostalomme D- kerroksen käytävässä ja ovivahdin korvakäytävässä kaikuu silloin tällöin lause: ”Nyt meni sen rajan yli!”. Tuolloin kuuluu jokaisen kuulolla olevan kunnioittaa tilannetta asiaan kuuluvalla hartaudella. Tilanteeseen päädytään yleensä se vuoksi että teinit, joille termin käyttö siis yleensä suunataan, eivät ole vielä siinä ihmiskehityksen vaiheessa että kykenisivät soveltamaan niin sanottua tilannetajua. Tällöin on vääjäämättä edessä kriisi joka tavanomaisesti johtaa etuisuuksien, yleensä siis nettiajan vähenemiseen tai poistumiseen määräajaksi.
Se Raja voi tulla vastaan myös kodin ulkopuolella ja usein aivan yllättäen. Tällöin avainasemassa on kyseisen, rajatilaan joutuneen henkilön tilannetajun olemassaolon lisäksi vastapuolen reaktio. Nämä seikat nimittäin määrittelevät sen, kuinka syvälle ”tiloihin” joudutaan. Matkustavaisille ja muilla mailla asuville henkilöille tulee välillä vastaan tilanteita, joissa kulttuurien yhteentörmäys aiheuttaa ”tilanteen”. Itsekin olen valitettavasti joitakin kertoja tämmöistä ollut todistamassa. Joskus olen itse kohdannut oman ”rajani” ja joskus olen itse aiheuttanut jonkun toisen henkilön rajan vastaantulon. Olenpa ollut silloin tällöin myös sivusta seuraamassa toisten henkilöiden rajojen kalistelua. Tässä yhteydessä tulee vääjäämättä mieleen isomman puoliskoni kanssa Intialaisen vuoristokylän postikonttorissa viettämäni ikimuistoiset hetket aika monta vuotta sitten. Tuolloin postivirkailija, joka muistutti lähinnä ”Uuno Turhapuroa rautakaupassa”, sai byrokratioineen puoliskolta veret kiehahtamaan ja minulta seisahtumaan. Kerrottakoon tässä yhteydessä vain se, että tilanne päättyi kahden paketin yhteen teippaamiseen ja kokonaisen postimerkkiarkin liimaamiseen teipatun paketin kylkeen viereisestä ”gudigudi-” eli sekatavarakaupasta haetuilla liimalla ja teipillä. Paketti näytti varmasti eksoottiselta saapuessaan Suomeen.
Lähihistoriassa on myös tapahtunut niin että eräänä kuumana, aurinkoisena päivänä olin itse syypää toisen henkilön ”rajatilakokemukseen”. Luulenpa kuitenkin että taustalla oli jo aikaisemmin tapahtunut kohtaaminen, johon minulla ei ollut mitään osuutta, mutta satuin ilmaantumaan pikkumaisine tarpeineni siihen rakoon jossa oli enää vain vähän tilaa ennen ”Sitä Rajaa”. Toinen osapuoli, jonka rajan siis kohtasin oli taksikuski. Olin joutunut eräästä syystä menemään taksilla klinikalle jossa jalastani poistettiin ompeleet. Operaatio ei ollut iso ja kotimatka oli melko lyhyt, mutta koska ulkona oli noin 43 astetta ja aurinko paahtoi, minulla oli lapsi mukana ja olisin joutunut ylittämään useamman monikaistaisen tien, päätin pikkumaisuuksissani mennä taksilla. Taksit ovat täällä melko edullisia ja niitä on helppo pyydystää tien sivussa seisomalla ja huitomalla kun sellainen menee ohi. Heti taksiin noustuani huomasin kuitenkin tehneeni virheen. Vahvalla Pakistanilaisella korostuksella puhutulla englannilla sain tietää että näin lyhyt matka pitäisi kävellä eikä vaivata taksiparkaa. Kotimatkamme oli nopea ja vähäsanainen. Tunnelin seiniä hipovan kaasuttelun ja parkkihalliin kaahaamisen jälkeen olin tyytyväinen että matka ei sen pidempi tämän herran kyydissä ollutkaan. Parkkihallissa aloin ojentaa rahaa. Mukaville taksikuskeille pyöristän yleensä ylöspäin mittarin ilmoittaman summan. Tällä kertaa summa oli tasaluku ja kuski ei ollut mukava joten annoin sen. (Myönnettäköön että olin itsekin jo melko ärsyyntynyt.) Siitäkös kuski kimpaantui ja alkoi huutaen selittää että tämmöinen peli ei vetele että tasaluku maksetaan. Niinpä ojensin lisämaksun johon kuski tyytyi ja renkaat vinkuen kaasutti pois. Pääsin tyttärineni turvaan kauhutaksista ja olin tyytyväinen että tämmöisiä kuskeja osuu kohdalle vain harvoin. Siinä oli kuskilla tikkuinen työpäivä mikäli jokaiselle kaupungin blondille veti hertsat. Rajatonta päivää kaikille!
Mary Stone
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti