This is last call….

Lento matkustaminen on toimii samalla periaatteella kuin extruder puristin. Säiliöön laitetaan raaka-ainetta se puristetaan ruuvilla lämmitetyn muotin läpi ja meillä on kädessämme uusi muovinen kapusta. 

Kentälle sullotaan sekalainen joukko ihmisiä, heidät ajetaan kuin karja karsinoiden läpi oikeaan putkeen ja taas sama toistetaan käänteisessä järjestyksessä määrän päässä.

Kaikki ei aina malta odottaa määrän päähän saapumista vaan, varsinkin eräät kansallisuudet. He alkavat purkamaan omaisuuttaan käytävälle koneen vielä tehdessään ilmassa viimeisiä kaaroksiaan. Taisi joku huutaa koneessa sen lähestyessä Helsinki-Vantaata, että kapteeni hei, tämä herra jää jo Pasilassa pois. Oli idän mies mennyt laukkunsa kanssa oven suuhun odottelemaan pyörien maahan kosketusta. 

Toiset tulevat intoa puhkuen kentälle ja toiset katatoninen ilme silmissään valmiina vetämään pelastusliivien punaisesta narusta heti ensimmäinen ilma kuopan kohdalla. Meidän perheen lentokenttäkokemuksista voisi olla hupia monille tosi-tv ohjelman tuottajille. Suurimman osan näistä muistoista olen koittanut unohtaa tehokkoosti, lähinnä häpeästä johtuen.

Tulipa kerran vietyä lapset Intiaan ilman viisumia. Olin kyllä huomannut hommata itselleni ja vaimolleni viisumit. Maahan tullessamme passivirkailijan kommentti laittoi otsasuonen sykkimään kohtu reippaasti. 
”Sir, Welcome to India. You and your wife are welcome, but these children will not enter into country. ” 
Kerkesin siinä jo purkaa käsitykseni hänen moraalistaan sekalaisella Englannin ja Hindin mölinällä, kunnes tajusin perehtyä asiaan. Olin tosiaan hoitanut viisumit siten, että lapsille ei ollut leimaa. 
Poikamme otti tilanteen haltuun tavallaan ja leikkivät hippaa ja piilosta tullivirkailijoiden kanssa ja minä koitin keksiä perusteluja ja papereita kasaan rajaviranomaisten kanssa. Maahan päästiin, tosin helpompiakin tapoja on!

Erään kerran olimme vaimoni kanssa kahdestaan viikon matkalla. Paluulentomme oli keskellä yötä. Kentälle painelin omaan tyyliini takki leveällä rehvakkaasti, kuin omistaisin merkittävän osan Turkish Airlinesta. Check-iniä tehdessä, virkailija oli sitä mieltä että lentomme päivä on oikea, olemme vain kuukautta etuajassa kentällä. 
Olinpa sitten ostanut paluulennon seuraavalle kuulle. Vaimo veti matkalaukun istuimekseen, kaivoi ristikkolehden laukustaan. Kulmien alta kysyi vain, että mennäänkö tänään kotiin vai kuukaudenpäästä. 
Hei nehän myy todella hyvään hintaan yhdensuuntaisia lippuja 1,5:n tunnin päästä lähteville lennoille.

On ollut tilanteita missä kanssa matkustajat meinasivat vetään köniin kenttä henkilökuntaa kun lento oli myöhässä. Yhdellä lennolla tuli käräytettyä yksi huumekuriiri, alkoi kaverilla nousta lasti mahasta ylöspäin jossain tuolla taivaalla.  
Saipa kerran Intian yhdessä puskassa sydänkohtauksen yksi herra siinä vieressäni. Onneksi koneessa oli kolme lääkäriä, jotka pumppasivat kaverin käyntiin siinä käytävällä ja eikun kohti Delhiä.

Olen perinyt isältäni pultsari mangneetin. Menen minne tahansa, niin jostain kulman takaa kaupungin ainut ammatti alkoholisti löytää minut. Ja sitten hän seuraa minua kuin luotettavin seurakoira mitä kauppalasta löytyy. 
Olin lähdössä Istanbullissa kohti Intiaa, odotus aulassa oli satoja ihmisiä ja se yksi hörhö, miehen nähdessäni sanoin itselleni ääneen. Ihan varmasti tuo mies istuu minun vieressäni;) Koneeseen istuessani olin vähän ihmeissäni, kun istuin vieressäni olikin tyhjä. 
Olihan Mr Hörhö mennyt koneeseen minua ennen. Ei hätää, oli vain eksynyt koneessa business puolelle, onneksi henkilökunta ohjasin herran sinne minne kuuluukin, viereeni. 
Herra oli Italiasta, yhteiseksi kieleksemme osoittautui Hindi. Oli siinä ympärillä olevilla Intialaisilla hauskaa kun me toimiteltiin kumpikin toisillemme huonolla Hindillä. 
Matkamme ja ystävyytemme ei vain jotenkin tahtonut onnistua. Kone vielä kiertele Istanbulin kenttää ympäri löytääkseen rakoa taivaalta, kun Mr. Hörhö oli rinnuksissani kiinni valmiina ottamaan senkkaa nenästäni. 
Liekö syy kummankin huono Hindin kieli vai Mr. Hörhön kipeä omatunto, mutta hän sai sellaisen käsityksen, että pidän häntä huumeiden käyttäjänä. Hänen naftaliinin käytöstään en kyllä puhunut sanaankaan, vaan keskustelimme missä kumpikin asuu. Ennen nousua Mr. Hörhö irrotettiin rinnuksistani ja hän pääsi jatkamaan matkaansa koneen perällä remmit ranteiden ympärillä.

This is last and final call for flight from Jeddah to Dubai. 
 Pitää siis taas juosta, jotta ei tule vietettyä viikonloppua täällä kentällä.

-Markus Stone-