Doctor from Bolywood

Makasin odotusaulassa kylmällä peltilaverilla, kymmenien epäuskoisten silmäparien tuijottaessa uteliaani repaleista ruhoani. Aulan jokaisella seinällä olevat isot pariovet aukeilivat vuorotahtia ohitseni kulkevien ihmisten toimesta. Oviaukoista virtaava iltaansa viilenevä tropiikin ilma heilutteli kehoni jokaista karvatukkoa vallattomasti. Peltilaverini työntökahvoissa oli Sanjay, tuo sama mies joka oli hetki sitten leikellyt kaikki vaatteeni matonkuteiksi.

Sitten aukenivat leikkausalin ovet ja minut työnnetti sisään hulmuten. Nopeammin kuin ehdin reagoida mihinkään, oli piikki työnnetty selkärankani seuduille ja koko alaruumis oli puudutettu.
Sitten areenalla asteli Bolywood tohtorimme. Saliin lyötiin kivan letkeät Bolywood tassimusiikit soimaan ja leikuri otti akkuporakoneen käteensä, jolla survoi kymmenkunta reikää sääreeni.
Samalla tanssahdellen tuon mukaansa tempaavan musiinkin tahdissa. Valitettavasti koko alaruumiini oli puudutettu, joten en onnistunut ottaa osaa näihin koreografioihin.
Hikihän siinä tohtorille tuli työntouhussa, niinpä tohtori riisui musiikin tahdissa takkinsa pois ja heitti sen kaaressa mahani päälle. No tavallani olin tästä tyytyväinen, sain jotain housun korviketta.
Lopulta oli tohtori saanut ruuvattua kierretangot koipeeni ja siihen kötöstettiin TV-antennia muistuttava hässäkkä. Leikkaukseni ei ilmeisesti ollut ihan ruutini syylänpoisto leikkaus, koska Medical collegen opiskelijoita lappasi salin ovesta sisään ja ulos kuin olisin ollut maitokaupassa operoitavana. Kaikki tulivat ja menivät ihan normi ulkovaatteissaan. Tämä leikkaus huipentui siihen, kun tohtori levitteli sideharsorullan salin lattialle, siihen oven eteen. Leikkaili siinä sopivat palat tuotteesta ja kietoi ne sitten leikatun jalkani ympärille.

Yöllä pääsin osastolle tarkkailuun. Osastolla oli n. 50 henkeä samassa huoneessa. Keskellä osastoa nukkui yksi hoitaja meitä valvomassa. Myöhemmin kuulin, että Mary oli myös samanlaisessa tarkkailussa ollut koko yön. Olihan oletettavaa, että hän olisi saanut iskun päähänsä pikku kolarissamme.

Yöllä alkoi alaruumiini puudutus loppua. Niinpä pikkuhiljaa alkoi myös nestettä poistumaan kehostani. Koska minut oli paketoitu kiinteäksi paketiksi jalkani suhteen, liikkuminen oli täysin mahdotonta. Aikani huutelin ja sain hoitajan heräämään osastolla. Sieltä hän kömpi luokseni pahalla päällä, kun olin hänet herättänyt, sorry! 

Pyysin apua, että pitäisi johonkin saada laskea ”juoma uhri” kehostani. Ensin hän suositteli minulle WC:n jalkautumista, mutta en oikein hallinnut kävelyä ilman jalkoja. Joten viimein hän toi minulle 2dl mini ankan. Kiitollisena otin sen vastaan ja käyttööni. No se oli vain 2dl kuppi, joten se oli täynnä heti. Taas huutelin hoitsua paikalla, josko hän voisi käydä tyhjäämässä ankan. No sepä ei sopinutkaan hänen työnkuvaansa, oli kuulemma muiden kuin sairaanhoitajien tehtävä.
Sen verran olen ylpeä mies, että sänkyäni en viitsinyt kastella ja koska tyhjentäminen ei virallisen protokolan mukaan onnistunut. Hoidin astian tyhjennyksen seinänvierustalle sinne muiden roskien ja torakoiden sekaan.

Seuraavana aamuna ajattelin ilmoittaa Gary Hurrylle Bihariin, että emme taida ehtiä sovitulla junalla takaisin. Jälleen pikku dialogi nyt vuorossa olevan hoitajan kanssa ja viimein saimme järjestettyä minulle kyydityksen sairaalan ainoaan yleisöpuhelimeen. Jälleen minut kammettiin tuolle eilisestä tutulle peltilaverille. Nyt sain kahmittua mukaani sängystäni lakanan tuomaan vähän verhoa puuttuvien housujen kohdalle. Jälleen mentiin vauhdilla jalat edellä sairaalan täysiä käytäviä pitkin. Tuulenvirrasta tuo mukaan kahmitun lakanhelma nousi yhä korkeammalle. Hyvin nopeasti totesin, että minut on kuitenkin tunnettu paremmin kasvoista kuin muista ruumiini osista. Niinpä annoin helman olla ylhäällä ja peittää kasvoni kokonaan. Luulen, että tuon vuosikurssin opiskelijat muistavat miltä näytti se herra joka kävi puhelimessa silloin eräänä tammikuisena päivänä 1999.

Lopulta me Maryn kanssa pääsimme sairaalasta toiseen sairaalaan ja sieltä hotelliimme aina lopulta Finnairin koneeseen ja Helsinkiin, jossa meitä oli vastassa -25C pakkanen.
         

Sen jälkeen ei tapahtunut yhtään mitään kokonaiseen 18kk aikana, lukuunottamatta 3 uusintaleikkausta. Olimme kuin normaalit ihmiset Mary oli töissä ja söimme perunoita. 

Marcus Stone