The Big Bang

Taiteilijan luovuus vaatii oikeaa hetkeä ja tilaa. Olen pitänyt hiljaisuutta ja etsinyt kynääni oikean väristä mustetta. Nyt luulen sen löytäneeni, vien teidät matkalle alkuun seuraavien viikkojen kuluessa.
Taiteilijat pitävät kiertueita aina tasavuosina, niin mikseipä mekin muisteltaisi sitä mitä tasan 16 ja puolivuotta sitten tapahtui. Sitä miten me Mrs. Maryn kanssa jäimme maailmalle ja siitä maailmasta tuli meidän kotimme. Jotta pääsette mukaan elämämme juoneen. Johdattelen teidät Mr. Barnin kirjoitus oppien mukaisilla pienillä jutuilla matkallemme mukaan.

Pyöritetään kalenteria taaksepäin muutamia vuosia ja palata aina sinne lähes alkuun. Kun olimme Maryn kanssa lähteneet ensimmäiselle muuttomatkallemme toiseen maahan.

Olimme saapuneet Intiaan New Delhiin suoraan Lapualta. Shokki ja järkytys on varmaan ne oikeat sanat mitkä siihen hetkeen sopivat. Johtuen päivämäärä sekoiluista kontaktimme kanssa Intiassa, meitä ei ollutkaan ketään vastassa lentokentällä. Päädyimme sitten taksin kyytiin ja lopulta kontaktimme ovelle koputtelemaan, siinä silmät pyöriällä toivottelimme toisillemme hyvää huomenta. Täysin vieraiden ihmisten ovella, määrätietoisesti ylisuuria rinkkojamme heidän kotiinsa työntäen.
Seuraavana päivänä nousimme junaan Delhin rautatieasemalla, minne raahauduimme rinkkoinemme. Aseman väkimassat olivat vähintäänkin järkytys Lapuan kauppakadun jälkeen. Ei ole Kosolan ristillä nähty vielä koskaan sitä väkimäärää, mikä siellä oli pyrkimässä juniin.
Tunnetilaa vahvisti huomattavasti yhdellä asemalaitureista yltynyt ottelu, johon paikalliset poliisit ottivat osaa hyvin tarmokkaasi omilla bambu seipäillään.   

Päädyimme viimein luultavasti oikeaan junaan, siitä ei oikein ollut varmuutta. Junissa ja laiturilla oli kyllä kylttejä ja opasteita, mutta ehkä ne olivat palvelleet jo Brittejä silloin joskus?
Silloin vielä suomen VR liikennöinti aikataulu toimi kellon eikä kalenterin mukaan. Johtuen tästä painolastistamme, kiirehdimme junaamme ajoissa. Siinä vaiheessa vaunussamme tuntui vielä olevan mukavasti väljyyttä ja tilaa. Mutta hei, ei se juna lähtenytkään viisarin naksahtaessa koloonsa. Matkatoverimme rahtasivat vielä pitkään sukunsa omaisuutta vaunuumme ja saatiinhan se täyteen, kun monen miehen voimin sitä aikansa täytettiin.

Junamme lähti iltahämärissä kolkuttamaan kohti itää, lapulle olin saanut paikkakunnan nimen. Siellä meidän pitäisi hypätä junasta pois. Ohjeen mukaan matkamme kestää kuulemma vajaat 20 tuntia. Koska matkaa olisi edessä yö ja osa seuraavaa päivää, olimme varanneet evästä mukaan kohtu niukasti. Ja täytyyhän junassa olla ravintola vaunu. Vähän suolenmutka jo huusi kun juna vielä teki matkaansa 30 tunninkin kuluttua.


Vaunumme oli jaettu 6 sängyn looseihin, jotka oli erotettu toisistaan Brittien hylkäämillä vanhoilla verhoilla. Onneksi vaunussa oli sentään AC jäähdyttämässä vaunua sekä tuomassa sinne edes oletettua raitista ilmaa.
Me kaksi valkonaamaa osuimme ihan jokaisen silmiin siinä vaunussa. Siinä koitimme sopeutua simpanssin rooliin eläintarhassa. ”Apinan tuntee kaikki, apina ei ketään” Kuulumiset kun oli vaihdettu jes ja nou sanoilla, oli aika vetäytyä nukkumaan tekonahkaiselle laverille sinne yläilmoihin katonrajaan.  


Aamun sarastaessa aloimme tähystää asemalaitureita, missä olisi saman näköisiä koukeroita, kuin yönaikana ruttaantuneessa paperin palassamme. Laverilla nukuttu yö ei täyttänyt mitään niistä kriteereistä mitä levollinen yöuni tarkoittaa. Siitä piti huolen petiämme jakaneet torakat yms. ei pohjanmaalta kotoisin olevat elukat.


Aamuauringon valossa näimme lukemattoman määrän hahmoja Vladimir Putinin tapaisessa syvässä slaavi kyykyssä. Heitä oli lähes joka kohdassa ja suunnassa minne vain silmä kantoi. Nopeat kun hoksottimeni ovat, ei vain aina niin tarkat. Tein nopean päätelmän asian suhteen ja valistin Mrs. Marya.
”Nämä Intialaisethan ovat tunnetusti hyvin syvästi uskonnollista kansaa. Heillä on tapana tehdä rituaalejaan näille erilaisille savannin kasveille näin aamutuimaan.”


Joskus oikeastaan aika pian tämä syvällisyys minulle selvisi, kun muutaman päivän päästä astuin sandaalini tievarteen jääneeseen slaavikyykyn jäänteeseen. Se haisi ja tursusi kamalasti varpaideni välistä.


Marcus Stone