Makasin auton konepellillä kyljelläni kuin mursu. Vaikka harjoittelin koko Goan tulomatkan
semi-sikiöasennossa makaamista, valitettavasti hitaat aivoni eivät ehtineet antaa käskyä oikealla jalalleni palautu sikiöasentoon. Niinpä sääreni törrötti autonnokalta kuin peitsi ritarin kourassa.
Tämä meihin törmännyt autonkuljettaja ei tiennyt kumpi on jarru- ja kaasupoljin, joten piti varmuudenvuoksi kaasua pohjassa törmäyksestä huolimatta. Varmistaen näin maksimaalisen nopeuden betonimuuriin törmätessä.
Myöhemmin kävi ilmi, että tämä huippu kuljettaja oli tienvarressa olevan autoliikkeen omistajan alaikäinen poika. Hän oli päättänyt vähän testata isän myymälän kalustoa. Saihan hän tästä kepposestaan selvän tuomion 2 vuoden jälkeen. Hänet tuomittiin maksamaan meille yhteensä 4€ korvauksia.
Mary on sitkeää sorttia oleva nainen. Voltin jälkeen hän hetkenpäästä alkoi tehdä kadulla istumaan nousuharjoituksia vimmatulla temmolla, lopulta raahautuen minun viereeni kadulle maata. Oikeasta korvasta pulppusi verta kuin siitä kuuluisasta härän kurkusta. Teimme nopean diagnoosin, että tuo lähde ei ollut peräisin korvan sisältä, vaan selässä ollut reppu oli repinyt korvanlehden pitsiliinaksi.
Tunne oli epätodellinen siinä maatessa. Vielä äsken olimme viettäneet huoletonta lomaa ja nyt olimme riekaleina maantiellä. Niin pitkään olimme jo maassa olleet, että tiesimme nyt olevan tosi kyseessä. Ei ollut mitenkään varmaa löytyykö mistään osaavaa apua tai riittäviä välineitä.
Oikea sääreni oli tohjona, se oli leikkautunut pohjelihasta myöten auki. Kaikki säärenalueella olevat luut olivat tuhoutuneet säleiksi 5cm matkalta. Vaistomaisesti asettelin käsin jalkani oikeaan asentoon, vaikka kuinka hassun näköinen se olikin, kantapään olessa polveni vieressä.
Kuin varmistaakseni diagnoosin luiden puuttumisesta säärestä, tein experiementaalisia kokeita. Nostin jakaani ilmaan reidellä ja kyllä koko jalkaterä jäi maahan.
Ystävälliset paikalliset kadun asukkaat tahtoivat meitä auttaa, mutta eihän heillä ollut siihen mitään mahdollisuuksia ja osaamista. Jostain ojanpohjalta he hakivat meille pulloon sameaa vettä jota juotavaksi tarjosivat. Kuivuminen ei tuntunut siinä hetkessä suurimmalta riskiltämme, niinpä jätimme juomat juomatta.
Odotimme kokoajan, koska tien toiselle puolelle pysäköidystä ambulanssista meidän luokse syöksyy ensihoitajat. Jos tuossa tilanteessa voi vielä enemmän pettyä, oli siihen mahdollisuus. Kun tajusimme, että sieltä ei apua tule koskaan. Se oli vain pysäköitynä siihen, ties mistä syystä.
Tässä kohtaa tuli se raja meille vastaan, kun huokaisimme Jumalalle avunpyynnön. Olimme varmasti aika erikoisen näköinen pari siinä kadulla selällämme. Rouvalta päästä pulppusi verta ja isännällä jalkatohjona. Käteemme laitoimme toistemme käsiin ja pyysimme Jumalaa lähettämään meille apua.
Kun aamentamme sopersimme, kuulimme jalkopäästämme kysymyksen. I'm doctor can I help you?
Ohi oli kulkemassa Lontoolainen ambulanssi lääkäri ja tuli tarjoamaan apuaan.
Ilman tuota lääkäriä, ei minulla varmastikaan olisi tänäpäivänä oikeaa jalkaani. Lääkäri antoi meille tarvittavan ensiavun ja lähti mukanamme sairaalaan. Minut pakattiin pienen pakettiauton lattialle poikittain. Koska jalkani oli lastoitettu eihän se sopinut kokonaan auton sisälle. Niinpä jokaisessa jarrutuksessa auton liukuovi törmäsi osittain ulkona törröttämään jalkaani. No siinä ei enään siinävaiheessa ollut muutoinkaan pinnassa tuntoa, joten se ei paljoakaan haitannut.
Ensiapuun saapuessamme tuo Lontoon tohtori tyhjäsi melkoisen litramäärän puhdistusaineita jalkaani. Siihen oli kadulta tarttunut hieman koiran ja muiden elukoiden jätöksiä.
Sitten tohtori antoi minulle hyvin yksinkertaisen ohjeen. Vaikka kuinka ottaa kipeää, pidä itsesi paikallaan pöydällä. Sitten hän alkoi vetämään kaikin voimin jalkaani paikoilleen. Sivusilmällä näin kuinka Mary oli viereisellä pöydällä parsittavana. Jollain karhunlangalla paikallinen tohtori ompeli hänen korvansa kokoon.
Kipu yltyi ja sitten pimeni, seuraava muistikuva on kun makasin sairaalan odotusaulassa.
Joku leikkasi kaikki vaatteeni päältäni pois, siis ihan kaikki! Toimitusta oli seuraamassa arviolta 50 henkeä, he ilmeisesti olivat odottamassa lääkärin vastaanottoa.
Tokkuroissani koitin ensin vastustaa tätä julkista strippausta, mutta sitten tulin siihen tulokseen, tuskin minä näitä enään koskaan näen.
To be continue
Marcus Stone
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti