Jah, koska herra Stone avasi Pandoran lippaan ja kirjoitti koskettavasti häämatkastaan niin jatkettakoon tässä samalla linjalla.
Tähän ikään mennessä on oppinut sen, että tieto todellakin
lisää tuskaa. Sitä mitä ei tiedä ei voi jännittää ja jos ei tiedä miten asiat
kuuluu olla, ei voi tietää onko ne väärin vai oikein. Maalaisfilosofiaa? Ehkä,
mutta valaisen tätä ajatelmaa lyhyellä tarinalla vuosien takaa.
Noin kaksikymmentä vuotta sitten tein rouva Barnista
kunniallisen naisen ja tapojen mukaan tätä seurasi kuuma häämatka (siis
jonnekin missä on kuuma). Toteutuksessa piili kuitenkin yksi käytännön ongelma,
budjettimme oli äärimmäisen rajoittunut, olimmehan opiskelija/tuleva varusmies
pariskunta. Apuun tähän tilanteeseen astui, kuka muistaa vielä; Kymppimatkat!
Kyseinen matkatoimisto teki kaikista halvimmat matkat, jotka yleensä
sijoittuivat Turkkiin. Halvimmista halvin meni kuitenkin Pohjois-Kyprokselle ja
valintamme osuikin tänä perustuen hyvään hinta-hinta suhteeseen. Pohjois-Kypros
oli tuolloin ja on edelleen rajoittunut turistivaltio, koska muut maat kuin
Turkki ei ole tunnustanut sitä valtiona ja kaikki lennot alueelle pitää mennä
Turkin kautta. No, paikkahan oli todella hieno ja vieläkään ei ole vastaan
osunut yhtä koskemattomia hiekkarantoja, suosittelen.
Palaan nyt siihen tietoon ja tuskaan. Vuokrasimme vähistä
rahoistamme Turkkilaiselta koijarilta (virhe 1) halvimman, Renault 12 merkkisen
(virhe 2) auton. Lähdimme ajamaan saaren itäkärkeen ilman karttaa (virhe 3).
Meillä oli ainoastaan turistioppaan sivu jossa oli kuva saaresta. Niin kuin
mainitsin, alueella sai olla rauhassa, ei ollut ihmisiä eikä asutusta.
Seuraavaksi tietenkin Rellusta loppui bensa. Onneksi olimme juuri ohittaneet
toisen saaren bensa-asemista ja tästä saimme avun. Vietettyämme päivän
privaattirannalla lähdimme takaisin hotellille. Hyvän suuntavaiston omaavana
totesin, että vuorijonon ylitys säästäisi matka-aikaa melkoisesti (virhe 4).
Kivisellä vuoritiellä puhkesi tietenkin rengas. Onneksi oli vararengas joka
kuitenkin vuosi. Sitä piti pumpata vartin välein onneksi mukana olleella
jalkapumpulla. Hotellille selvittiin myöhään illalla.
Seuraavana iltana kun meillä ei ollut enää autoa, päätimme
suunnistaa paikallisten kehumaan vuoristoravintolaan. Lähdimme hotellilta
jälleen kerran ilman karttaa (virhe 5), kävellen (virhe 6), valaisematonta
(virhe 7) vuoritietä pitkin. Meillä oli ainoastaan jonkinlainen suuntima
paikallisilta missä ravintola piti oleman. Kun olimme kävelleet noin tunnin
pimeässä alkoi mieleen hiipiä epäilys onko ravintolaa olemassakaan. Onneksi
takaa tuli auto joka pysähtyi ja kysyi onko meillä asiat kunnossa. Autossa
ollut ventovieras karvainen mies vakuutti tietävänsä ravintolan, joten
hyppäsimme luonnollisesti kyytiin (virhe 8). Kun olimme ajaneet noin 100 metriä
auto hypähti ilmaan, olimme ajaneet jonkin yli. Kun peruutimme katsomaan tiellä
kiemurteli noin tien levyinen käärme, merkkiä en nyt lähde arvaamaan. Jatkoimme
siitä sitten matkaa ja ravintola löytyi. Ravintolan omistaja toi meille eteemme
kahdenkymmenen ruokalajin Mezen ja illan loppulasku oli 80 markkaa joka silloin
tuntui isolta rahalta.
Mennäkseni takaisin kirjoituksen alun ajatelmiin; nykyään
jäisi todennäköisesti nuo kaikki virheet tekemättä. Mutta kuinka paljon jää
kokematta sen takia, että tietää varoa liian montaa asiaa?
Kysyy
Michael Barn
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti