Olin saanut kunnian lähteä Mrs. Mary Stonelle autonkuljettajaksi sekä kauppakassien kantajaksi Moolille (Seinäjoen Torikeskuksen iso veli). Siinä aikaani kuluttaessa, rouvan valitessa uusia trikoita, eksyin kultaisten ovenkahvojen taakse VERTUN puhelin kauppaan.
Utelias kun perusluonteeltaan on, menin selvittämään olisiko tällä aivan uudella puhelin brandillä minulle mitään annettavaa. Ei ollut, puhelinten hinnat sen kertoivat, halvin karvalakkimalli taisi lähteä 10 000€ ylöspäin.
Kun olin saanut kastikeläikät ja isoimmat reijät paidassani piiloon tuon mustapukuisen puhelinkauppiaan edessä. Päästin tyhmyyteni ulos suustani, aloin kysellä myyjältä kuka tämmösiä luureja tarvitsee, mikä ihme näissä maksaa?
Myyjä esitteli asiantuntevasti hiotun timattisen lasin ominaisuuksia sekä kuinka näppäimet sai erillaisina jalonkivennäisinä. Niinkuin en olisi ollut jo tarpeeksi maalaistollo siinä reikäisessä Halpa-Hallin paidassani tuossa elegantissa liikkeessä. Tivasin uudestaan
Myyjä esitteli asiantuntevasti hiotun timattisen lasin ominaisuuksia sekä kuinka näppäimet sai erillaisina jalonkivennäisinä. Niinkuin en olisi ollut jo tarpeeksi maalaistollo siinä reikäisessä Halpa-Hallin paidassani tuossa elegantissa liikkeessä. Tivasin uudestaan
”Kuka näitä oikein ostaa?” Johon myyjä hieman hymyillen esitti vastakysymyksen.
”Mitäs puhelinta sinä käytät? Käyttävätkö ystäväsi samanlaisia?”
Siinä vaiheessa tajusin lähteä kohti Carrefouria, missä muutkin etelä-aasian kasvatit olivat ostamassa ale T-paitoja.
Meillä kaikilla on omat haasteemme elämässä. Meillä perheessä ei ole oikein koskaan onnistuttu hankkimaan - nykyaikaisia toimivia autoja. Ne ovat aina olleet, sanotaanko muiden jo jälkeensä jättämiä pirssejä.
Nykyisin meillä on palveluksessa iäkäs saksalainen rouva. Tällä yksilöllä on hyvin voimakas oma tahto ja oikukas käytös. Juuri kun olin sen ostanut ajoin sillä paikallisen Vehon huoltoon. Huoltopäällikkö istui autoon jolle aloin kuvailla ongelmia, tuo Hyderabadin kasvatti katsoi minua silmiin ja sitten varovasti koitti esittää.
”Kannattaako tätä enään huoltaa, kun on jo niin vanhakin?”
Tässä joitakin viikkoja sitten olin tulossa kotia kohden moottoritiellä, kuinka ollakkaan autollemme tuli väsy ja se laski kaikki nesteensä ulos täydessä vauhdissa. Sain sen rullaamaan vaappuen ja yskien yhden huoltoaseman pihaan, jossa koitin saada pannua jäähtymään. Joka oli ehkä hieman hankalaa tässä +45C helteessä.
Avonaisen konepellin alta nousi sankka höyrypatsas, kuin olisi savusaunan ovet lyöty auki tuuletukseen.
Avonaisen konepellin alta nousi sankka höyrypatsas, kuin olisi savusaunan ovet lyöty auki tuuletukseen.
Siinä kun odottelin hinausautoa meitä hakemaa, seurasin kuinka eräs paikallinen kaarsi huoltamon pihaan uudella Audi A8:lla, mutta meillä kaikilla on haasteemme. Hänen autossaan oli niin paljon hienoja lisälaitteita ja nappuloita, että koelaudasta ei löytynyt nappia millä saisi bensaluukun auki. Siinä hän ähelsi luukkua auki valkoisessa kaavussaan. Nousi siihen apuun takapenkiltä herran assarikin mustassa puvussaan. Jollain kultapossukerhon luottokortilla koittivat luukkua tiirikoida auki.
Autoni pannusta nousevan höyryn hälvetessä saapui hinurikin sopivasti ja Audinkin kylkee saatiin reikä tankkausta varten. Minä jatkoin matkaani hinausauton kopissa hänen hurauttaessaan Audillaan moottoritien vilinään.
Taitaa se isokirja olla oikeassa siinä, että meille on jokaiselle oma ristimme kannettavaksi.
Marcus Stone
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti