Vakavoituminen

Laitetaanpas hymy hetkeksi taskuun ja otetaan kantaa. Viimekeväänä ja kesällä suomessa käydessäni pisti silmään keskustelu suomessa aiheesta Suvivirsi.
Minun on hyvin hankala ymmärtää sitä suomalaista ajatuksen juoksua, että jos maahamme on tullut muutama maahanmuuttaja joka uskoo eritavalla kuin me. Niin jotta emme loukkaisi heitä, romutamme koko meidän arvomaailmamme. Mitä tapahtui selkärangalle?

Vähän syvyyttä tuon tähän kysymykseen täältä pallonkolkasta missä me olemme se vähemmistö. Ei ole puhettakaan täällä, että yhteiskuntaa oltaisiin muuttamassa siihen suuntaa, jotta meitä ei loukattaisi tai meille ei tulisi paha mieli. Asetelma on, että täällä eletään näin ja jos ei kelpaa, rajalla viranomaiset leimaa sinun passisi ulos oikein mielellään.

Muutamia esimerkkejä mitä se tarkoittaa. Nykyisin vähän aurinkoa saanut nahkani, leikkaamaton parta poskessa hämää aika-ajoin ihmisiä luulemaan minua alueen asukkaaksi. Vielä kun vanhempani onnistuivat Ylistaron kauppalassa arpomaan minulle täysin arabialaisen kutsuma nimen, sekaannukset ovat valmiita.

Täällä käydään oikeudessa vähän väliä leimaamassa jotain kuponkeja liittyen lähinnä yrityksen papereihin. Aina välissä sinne itsekin sitten ahdistuu menemään vaikka työväki ne yleensä tekee. Jokaiseen paperiin tarvitaan tuomarin allekirjoitus omien lisäksi. Nämä omat allekirjoitukset sitten pitää jonkun kolmannen osapuolen todistaa. Siellä oikeustalon käytävillä sitten kirjoitellaan nimiä ristiin rastiin miesten kanssa.
Mutta minunpa nimeni ei kelpaakaan siellä todistajaksi. Syy on hyvin yksinkertainen, minä edustan väärää uskomista ja siksi nimeni on epäluotettava.

Projekti mitä vedän, sijaitsee alueella, minne pääsevät vain oikein uskovat ihmiset, siksi en ole koskaan työmaalla käynyt vaikka siitä projektista vastuussa olenkin. 

Tänään saavuin tapaamaan asiakasta yhden uuden projektin tiimoilta kaupunkiin missä on tärkeä rakennus keskellä kylää. Rakennuksen ympärillä on 8km säteellä ns. suoja-alue minne eivät saa tulla ketkään toisin uskovat. Pitkin kaupungin katuja ja aavikon kukkuloita on isoja betonisia tauluja, missä kerrotaan alueen rajat.
Niinpä nytkin istun alueen rajalla sijaitsevassa hotellissa, odottamassa asiakkaan projektipäällikköä palaveriin.

Mielestäni me suomalaisetkin voitaisiin kasvattaa takaisin selkärankamme. Se joka ei halua suvivirttämme laulaa, hyräilköön omia joikujaan hiljaa nurkassa sen aikaa. Niin lapsenikin tekevät paikallisessa koulussa kun siellä on omat joikunsa menossa. Ei 9 vuotiaalta tytöltämme kysytä loukkaako tämä sinun kotikasvatustasi. Jos meinaat oppia lukemaan, joka aamu joikut kuuntelet.

Loppujenlopuksi onko se suvaitsevaisuutta, että kumartaa joka suuntaan?
Ainakin nämä ihmiset täälläpäin maailmaa arvostavat selkäraisuutta, vaikka se ranka olisi heidän näkökulmastaan kiertynyt väärään suuntaan.

Sinulla on arvot joiden mukaan sinä muodostat maailman kuvasi ja mihin he voivat peilata omaa maailman kuvaansa.  

Marcus Stone